Vastaava työnjohtaja Lassi Leinonen on ollut rakentamassa useita kerrostaloja Kuopioon. Vaikka hänen työnsä vaatii hyviä kommunikointitaitoja ja sosiaalisuutta, ujompikin pärjää rakennusalalla. ”Sitä ei katsota ylöspäin, kuka on kovin puhumaan, vaan sitä, kuka on kovin tekemään. Alalla menestyy, kun haluaa oppia ja hoitaa työnsä reippaasti ja luotettavasti."
Rakennamme niin kuin tekisimme itsellemme. Tämä on tärkein ohjenuora työssäni. Minua motivoi, että voin tuntea ylpeyttä työni jäljestä. Olen seurannut rakentamisen ammattiylpeyttä pikkupojasta lähtien. Kouluttauduin rakennusalalle pitkälti verenperintönä. Isäni on rakennusmestari – hänellä on oma projektinjohtoyritys – ja sitä kautta ala on tuttu. Vanhempani myös rakensivat itse kesämökit sun muut, ja olin aina mukana tekemässä ja auttamassa.
Intohimo ja palo rakentamiseen ovat ohjanneet uravalintaani. Ensimmäisen kerran menin kesätöihin rakennustyömaalle 14-vuotiaana. Työ oli lähinnä siivoamista, mutta muistan vieläkin, kuinka hienolta itse tienattu palkka tuntui. Eihän summa kummoinen ollut, mutta sen ikäiselle raha oli iso. Lukion ja armeijan jälkeen lähdin opiskelemaan rakennusmestariksi Kuopion Savonia-ammattikorkeakouluun. Kun Peab alkoi rakentaa Kuopioon Ikeaa, pääsin hankkeeseen työnjohtoharjoittelijaksi.
Rakentamisessa parasta on nähdä, kuinka työt etenevät ja valmista tulee. Harjoittelu Ikean työmaalla opetti minulle paljon. Työnjohtajien piti hallita koko valtava kokonaisuus: työntekijöitä oli satoja ja käynnissä oli samanaikaisesti useita työvaiheita. Pääsin apumestarina tekemään ensin pienempiä päätöksiä, ja osaamiseni kasvaessa sain yhä vastuullisempia tehtäviä. Opin paljon esimerkiksi suunnittelun ja koordinoinnin tärkeydestä. Harva tulee ajatelleeksi, kuinka paljon erilaista ammattiosaamista yhden kohteen rakentamisessa tarvitaan.
Peabilla on vahva yhdessä tekemisen henki ja mahtavat työkaverit. Olen viihtynyt hyvin, koska olen saanut tehdä töitä upeiden ihmisten kanssa. Peab avasi toimiston Kuopioon syksyllä 2012, ja Ikean valmistuttua jatkoin työnjohtoharjoittelijana Lehtoniemen kerrostalotyömaalla. Tein myös opinnäytetyöni Peabille, ja jäin taloon. Ensin hoidin työmaainsinöörin tehtäviä, ja siitä etenin työnjohtajaksi ja vastaavaksi työnjohtajaksi. Arvostan sitä, kuinka Peab on luottanut kykyihini ja tukenut urakehitystäni.
Läsnäolo on tärkeintä työssäni. Haluan luoda ympärilleni hyvää yhdessä tekemisen fiilistä, kuunnella ja keskustella. Rakennamme kunnolla, mutta pilke silmäkulmassa. Huumori auttaa selviämään tiukemmistakin tilanteista. Toimin esimiehenä työmaan muulle työnjohdolle. Vastaan koko projektista ja rakentamisen etenemisestä – siitä, että työt sujuvat aikataulussa, laadukkaasti, työturvallisesti ja taloudellisesti. Minun on kyettävä ratkomaan päivittäin ongelmia ja tekemään nopeita päätöksiä. Monipuolisuus on työni suola.
Rauhallisuutta, suunnitelmallisuutta ja kommunikointikykyä. Näitä ominaisuuksia vastaava työnjohtaja tarvitsee onnistuakseen. Työmailla on monenlaisia persoonia ja kaikkien kanssa pitää tulla toimeen. Vaikka sosiaalisuus on tärkeää, sanoisin rakennusalasta kiinnostuneille nuorille, että ujompikin pärjää! Sitä ei katsota ylöspäin, kuka on kovin puhumaan, vaan sitä, kuka on kovin tekemään. Alalla menestyy, kun haluaa oppia ja hoitaa työnsä itsenäisesti, reippaasti ja luotettavasti.
Rakennusalalla on hyvä palkkataso ja mielenkiintoisia tehtäviä. Rakentamisessa tarvitaan monenlaisia osaajia. Olen tehnyt paljon yhteistyötä kerrostalohankkeissa samojen tuttujen, tinkimättömien ammattirakentajien kanssa. Jos nämä ammatistaan ylpeät osaajat huomaavat virheen, he tulevat sanomaan siitä heti. Mitään ei jätetä piiloon, eikä kukaan ajattele, ettei viitsi käydä kertomassa. Luovutimme juuri vastavalmistuneen kerrostalon Kuopion Julkulassa, Kallaveden läheisyydessä. Tuntuu joka kerta yhtä hyvältä, kun tyytyväinen asiakas kehuu tutustumiskäynnin jälkeen: tulipa tästä upea rakennus!
Urani Peabilla:
2011 työnjohtoharjoittelijana
2014 opinnäytetyö Peabille
2014 työmaainsinöörinä
2016 työnjohtajana
2017– vastaavana työnjohtajana