Ajankohtaisia uutisia ja artikkeleja

Täältä löydät Peabin ajankohtaiset uutiset, mediatiedotteet ja uusimmat taloudelliset raportit.

Peab oli Suomen vastuullisin kesätyöpaikka yli 1000 työntekijän yritysten sarjassa

Vastuullinen kesäduuni 2024 -tutkimuksen mukaan Peab oli suurimpien yritysten sarjassa Suomen paras kesätyöpaikka. Erotuimme eduksemme erityisesti kesätyöntekijöiden perehdytyksessä ja ohjaamisessa, jota olemmekin systemaattisesti kehittäneet jo usean vuoden ajan. Tärkeintä on kuitenkin työkulttuurin vaaliminen sekä avoin ja arvostava työyhteisö.

Uudenmaan ELY-keskus ja Peab Asfalt kokeilevat ekologisempaa ligniiniä asfaltissa korvaamaan bitumia

Peab Asfalt on jo muutaman vuoden ajan testannut asfaltin sideaineen, bitumin osittaista korvaamista kasvipohjaisella ligniinillä. Uusin testausalue yhdessä Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa on aiempia testejä vilkasliikenteisempi tie Vantaalla.

Peabilla jo kuudes kosteudenhallinnan teemaviikko

Suomen olosuhteissa laadukkaalla kosteudenhallinnalla on suuri vaikutus rakennusten terveellisyyteen, turvallisuuteen ja elinkaaren pituuteen. Peab on tehnyt systemaattista työtä kosteudenhallinnan huomioon ottamisessa rakennusprojektien kaikissa vaiheissa useiden vuosien ajan. Nyt Peabilla vietetään vuosittaista kosteudenhallinnan teemaviikkoa...

Sääksjärven alakoulun laajennus – henkilökunta ja oppilaat mukana suunnittelussa

Sääksjärven alakoulun laajennushanke on saavuttanut harjakorkeuden. Koko hankkeen kustannusarvio on noin 14,5 miljoonaa euroa, ja se käsittää merkittävän, noin 5 400 m²:n laajennuksen kahteen kerrokseen. Uudet tilat, syksystä 2025 alkaen, palvelevat sekä esiopetuksen että perusopetuksen oppilaita. Tällöin suurin osa nykyisistä koulutiloista siir...

Peabin peruskorjaama Tapiolan kirkko ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi

Tapiolan kirkon peruskorjaus on yksi Arkkitehtuurin Finlandia 2024 -palkinnon viidestä finalistista. Toteutimme erityisen suojellun kirkon peruskorjauksen allianssimallilla vuosina 2020–2021. Korjauksen suunnittelusta vastasi AFKS Arkkitehdit.

Peab uskoo markkinan kasvuun ja käynnistää omaperusteisen asuntohankkeen Turun Kupittaalla

Uskomme markkinan positiiviseen kehitykseen Turussa ja aloitamme uuden vapaarahoitteisen asuntohankkeen Kupittaalla. Nyt rakennettava kymmenkerroksinen Asunto Oy Turun Station North on jo toinen asuintorni Kupittaan ytimessä sijaitsevassa Station-kokonaisuudessa. Ensimmäinen, samankokoinen tornitalo valmistui juuri. Myös tämä uusi talo rakenneta...

Teiden paraneva kunto tukee Suomen elinkeinoelämää ja liikenneturvallisuutta

Suomen hallitus on panostanut tänä vuonna tienpitoon aiempia vuosia enemmän, mikä on mahdollistanut korjausvelan lyhentämisen. Päällystyksen markkinajohtaja Peab Asfalt korostaa, että kasvaneet päällystysmäärät ovat erittäin merkityksellisiä Suomen elinkeinoelämän kannalta, sillä Suomi kulkee pyörillä. Teiden paraneva kunto edistää merkittävästi...

Peab rakentaa kolme kerrostaloa Espoon Asunnot Oy:lle

Peab toteuttaa Espoon Asunnot Oy:lle kolme vuokra-asuinkerrostaloa, pysäköintihallin sekä piha-alueet Espoon Olariin. Urakkasumma on 19 miljoonaa euroa.

Peab rakentaa Helsingin kaupungille vainajatilat

Peab ja Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan tilat-palvelu ovat allekirjoittaneet sopimuksen vainajien kylmäsäilytys- ja hyvästelytilojen rakentamisesta Malmin hautausmaan alueelle. Urakkasumma on 8 miljoonaa euroa.

Toteutamme Helsingin kaupungille Yrjönkadun uimahallin perusparannuksen

Peab ja Helsingin kaupunki ovat allekirjoittaneet sopimuksen kulttuuri- ja rakennushistoriallisesti merkittävän Yrjönkadun uimahallin perusparannuksesta. Hankkeen urakkasumma on noin 12 miljoonaa euroa. 

template
template
template

template

template

template

template

Peabin uusimmat taloudelliset raportit

Peab-konserni julkaisee osavuosiraportit helmikuussa, toukokuussa, elokuussa ja marraskuussa. Vuosikertomus julkaistaan huhtikuussa.

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.