Uralla kehittyminen vaatii ihmisten ymmärtämistä

Tampereen yksikönjohtaja Kalle Kulmala on tehnyt lähes 20-vuotisen Peab-uransa aikana töitä 12 eri nimikkeellä. Hänelle on karttunut jokaisella portaalla mukaan arvokkaita oppeja esimiehiltä, kollegoilta ja alaisilta. Kulmala on kasvanut peabilaiseksi ihmisten mukana.

Kalle Kulmala vastaa noin sadan ihmisen Tampereen yksiköstä eli asuntorakennuttamisesta, rakentamisesta, tuotannosta, tonttien hankinnasta, myynnistä ja markkinoinnista. Tämä tarkoittaa sitä, että työpäivät ovat hyvin vaihtelevia. Kulmala voi saman päivän aikana keskustella kymmenien eri ihmisten, tilaajien, alaisten, sijoittajien ja yhteistyökumppaneiden, kanssa.

”Periaatteenani on toimia avoimesti ja kertoa missä olen ja minne menen, että ihmiset tietävät minun olevan heidän käytettävissään. Samanlaista selkeää toimintatapaa toivon muiltakin.”

Rakennusala kehittyy materiaalien ja teknisten ratkaisujen kautta ja elää talouden suhdanteiden myötä. Silti Kalle Kulmala ei uraoppeja kerratessaan keskity teknisiin innovaatioihin tai rakentamisen taitoihin. Hänen oivalluksensa tiivistyvät ihmisiin – siihen, miten toista pitää kunnioittaa, mitä toiselta voi oppia ja mitä itse voi antaa eteenpäin.

”Pitää ymmärtää, että jokainen on erilainen ja mukailla omaa toimintaa sen mukaan. Ihmisten tunteminen on tärkeintä. On yks hailee, olenko minä hyvä. Sen pitää mennä niin, että me olemme.”

Kuljimme Kulmalan kanssa uudelleen läpi hänen Kunnon rakentaja -portaansa. Kertasimme askeleet ja niiden tarjoamat opit.

1. Haalariharjoittelu: Sisälle kulttuuriin

”Opiskelin rakennusalaa teknillisessä korkeakoulussa Tampereella ja toisen opiskeluvuoden jälkeen hain työnjohtoharjoitteluun. Harmitti hirveästi, kun en päässyt. Päädyin haalariharjoittelijaksi.

Teimme kylpylää Hämeenlinnaan. Paikallavalussa oli muottityötä, ja sain nyppiä paljon nauloja kakkosnelosista sen kesän aikana! Opin juttelemalla ihmisten kanssa. Vastaava työnjohtaja sanoi, että isolla työmaalla oikeissa hommissa oppii hyvin yrityksen kulttuurin. Se on ihan totta. Olen myöhemmin kiittänyt häntä tästä.”

2. Työnjohtoharjoittelu: Haalarihommista varmuutta johtamiseen

”Isäni on myös rakennusalalla ja hänen mukanaan olen nuoresta asti päässyt mukaan erilaisiin rakennusprojekteihin – suunnittelemaan ja tekemään. Ne ovat ainoat rakennusalan työkokemukseni muualta kuin Peabilta. Työt toivat varmuutta ensimmäisiin omiin esimiestehtäviini. Pystyin toteamaan, että olen minäkin näitä asioita tehnyt.”

3. Työmaainsinööriharjoittelu: Timpurit apuna

”Rakensimme kauppakiinteistöä, ja kesän aikana vastaava työnjohtaja yllättäen sairastui ja lopulta menehtyi. Sain yhtäkkiä ison vastuun. Hoidettavakseni tuli asioita, joista minulla ei ollut mitään hajua. Soittelimme usein identtisellä työmaalla toisella paikkakunnalla olleen kollegan kanssa, ja sain häneltä hyviä oppeja. Paljon apua sain myös timpureilta, joiden kanssa juttelemalla selvisi monta asiaa.”

4. Tuotantoinsinööriharjoittelu: Suoraselkäisyyttä ja vaativuutta

”Yksi vastaava työnjohtaja on ollut urani kannalta erityisen tärkeä. Hän on tosi fiksu tyyppi, jolta olen omaksunut paljon omaan tapaani toimia: suoraselkäisyyttä ja vaativuutta. Hän on osoittanut, että välillä pitää olla tiukka ja että yhteisen hyvän eteen pitää vaatia asioita ja puuttua vaikeisiin asioihin. Paljon jää tekemättä, jos käsittelee vain kivoja juttuja. Pyrin arvioimaan muiden toimintatapoja niin, että voin soveltaen omaksua hyvät tavat myös omaan ajatusmaailmaani ja toimintaani.”

5. Messuesittelykoordinaattori: Ihmisten kanssa

”Meillä oli työmaa Hämeenlinnan asuntomessuilla vuonna 2007. Työmaan päätyttyä olin koko messujen aukioloajan esittelemässä sitä. Vaikka työputki oli pitkä, oli kokemus alan opiskelijalle ennen kaikkea rento: palkka juoksi siitä, että sain puhua ihmisten kanssa.”

6. Lopputyö: Tapa vaikuttaa

”Tein lopputyöni Peabille työmaaprosessin kehittämisestä. Arvostan sitä, että pääsin vaikuttavaan ja pitkäaikaiseen projektiin mukaan. Meidän työmaamme toimivat edelleen silloin muotoiltujen periaatteiden mukaisesti. Jatkon kannalta on ollut hyödyllistä, että tapasin paljon peabilaisia eri puolilta Suomea”

7. Takuutyömestari: Nautinto ratkaisuista

”Olen aina nauttinut siitä, kun pääsen etsimään ratkaisuja. Siksi en lannistu vastoinkäymisistä. Olen perusteellinen ja mietin usein toisen osapuolen mahdolliset argumentit jo ennen keskustelua. Se malli on ehkä jäänyt päälle ensimmäisestä esimiestehtävästä. Oli pakko valmistautua hyvin myös siihen, että muilla saattoi kokemattomuudestani johtuen olla epäilys, miten pärjään tehtävässäni. Siihen yhdistyy kehittymisen halu: mietin aina, miten seuraavalla kerralla voisi tehdä asiat paremmin.”

8. Projekti-insinööri: Onnistumisten ja stressin käsittely

”Saan hyvän olon sellaisesta, että asiat onnistuvat. En minä osaa onnistumisia sen ihmeemmin tuulettaa. Hymistelen itsekseni ja saatan kollegalle kertoa. Mutta nautin siitä olosta.

Jos taas joku menee huonosti ja ärsyttää, niin voin omassa huoneessani kiroilla ja pärrätä. Se on tapani käsitellä stressiä.”

9. Tuotantoinsinööri: Luottamus omaan ammattitaitoon

”Tässä vaiheessa olin Nokialla koulutyömaalla, ja työtä sävytti pieni terve jännitys. Pääsin itse todella vaikuttamaan asioihin. Todellista pelkoa en ole urani aikana tuntenut, koska teemme asiat turvallisesti ja oikein. Olen lähes koko työurani päässyt työskentelemään todella hyvien esimiesten alaisuudessa. Epävarmassa hetkessä on aina saanut oikeanlaista tukea ja oppia. En ole myöskään koskaan osannut pelätä oman työni menettämistä. Meidän rento ilmapiirimme saa minut luottamaan omaan tekemiseeni ja ammattitaitooni: Olen aina ajatellut, että sen täytyy riittää, että tekee parhaansa."

10. Projektipäällikkö: Palautteesta oppiminen

”Olin jo vastuussa isoista hankkeista. Tässä vaiheessa sain kerran esimiehiltäni suoraa palautetta asiakaskohtaamisesta. Olin ilmeelläni osoittanut asiakkaalle käsitykseni liian suoraan, negatiivisesti. Saatoin omalla toiminnallani ajaa tilaajan väärään valoon. Oli hyvä, että esimieheni sanoi asiasta heti suoraan. Se oli tärkeä oppi, johon edelleen palaamme kohdatessamme sen aikaisen esimieheni kanssa – nykyisin pilke silmäkulmassa.”

11. Työpäällikkö: Vastavuoroisuus kantaa

”Moni varmasti ajattelee, että uran aikana on hyvä kokeilla erilaisia työpaikkoja ja työkulttuureita, mistä voi ammentaa. Minulle tie Peabilla on kuitenkin tarjonnut koko ajan uusia haasteita ja opittavaa. Työpäällikön tehtävä aukesi nopeasti edellisen jälkeen, enkä epäröinyt. Tiesin, että saan apua, koska pyrin itsekin olemaan reilu esimies, joka vaatii, mutta myös antaa.

Tämä ei koskaan ole yhden miehen show. Sparraaminen ja keskustelu ovat osa kaikkien meidän työtä, ja se tarkoittaa, että pitää olla avoin. Olen aina arvostanut älyttömästi työmaatoimihenkilöitä ja olen tehnyt kaikkeni helpottaakseni heidän työtään. Kun he pystyvät tekemään parhaansa, minun työni helpottuu!"

12. Yksikönjohtaja: Virheistä pitää oppia

”Yksi opastajistani sanoi ihan Peab-urani alkuaikoina, että tämä on hyvä firma, koska täällä saa kokeilla ja tehdä virheitäkin – kunhan ei tee samaa virhettä kahdesti. Luulen, että siksi ihmiset haluavat jäädä tänne. Me ajattelemme, että jos joku menee pieleen, niin siitä otetaan hyöty irti oppimalla.

Oletus on, että jos tänne haluaa tulla töihin, niin pitää itsekin sitoutua vaalimaan Peabin henkeä: läpinäkyvää ja rentoa ilmapiiriä. Eikä saa unohtaa huumoria. Kyllä me pidämme tekijästä kiinni, jos hänessä on meidän mielestämme potentiaalia – ja meissä hänen mielestään.

On ollut hetkiä, jolloin olen joutunut juttelemaan itseni kanssa: Onko minulla motivaatiota ja halua tähän? Ja kun on ollut, olen sitoutunut rakentamaan Peabista hyvää ja menestyvää työpaikkaa.”

Yksikönjohtaja Ilkan kokemuksia Peab-uralta

Ilkka Laakeristo aloitti kymmenen vuotta sitten Peabilla ja työskentelee nykyään korjausrakentamisen yksikönjohtajana. Monet eri tehtävät ja haastavat projektit ovat opettaneet hänelle paljon.

Työnjohtaja Aleksin opit ja oivallukset Peabilla

Aleksi Hokkanen aloitti kahdeksan vuotta sitten Peabilla haalariharjoittelijana ja työskentelee nyt työnjohtajana.

”Sanon aina nuorille, että kaikkea ei tarvitse osata heti – kyllä työelämä opettaa”

Kuusi vuotta Peabilla työskennellyt projektipäällikkö Tuire Nikkanen on oppinut rakennusalasta eniten työmailla – kirvesmiesten ja muiden ammattirakentajien kanssa. ”Olen päässyt näkemään hyvin monenlaista rakentamista ja saanut vetää kiinnostavia hankkeita. Ala on valtavan monipuolinen, ja jokainen hyvä tekijä löytää varmasti oman paikkansa.”

”Korjausrakentaminen on mahtavaa ja merkityksellistä työtä, jonka lopputulos palkitsee”

Tuotantoinsinööri Roosa Närhi innostuu joka kerta, kun pääsee ratkomaan yllättäviä ongelmia. Ja niitä Peabin pääkaupunkiseudun korjausrakentamisen yksikössä työskentelevä Närhi kohtaa. ”Työ on kaikkea muuta kuin tylsää. Aina, kun vanhoja rakenteita puretaan, vastaan tulee jotain odottamatonta. Ne hetket ovat hienoja, kun pyrimme voittamaan yhdes...

Avoimet työpaikat

Katso kaikki Peabin avoimet työpaikat ja hae nyt!

Käytämme evästeitä. Jatkamalla sivustoon hyväksyt evästeiden käytön.