Peabin peruskorjaama Tapiolan kirkko ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi

Tapiolan kirkon peruskorjaus on yksi Arkkitehtuurin Finlandia 2024 -palkinnon viidestä finalistista. Toteutimme erityisen suojellun kirkon peruskorjauksen allianssimallilla vuosina 2020–2021. Korjauksen suunnittelusta vastasi AFKS Arkkitehdit.

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto myönnetään kolmen viime vuoden aikana valmistuneen uuden rakennuksen tai rakennusryhmän suunnittelusta tai korjaussuunnittelusta.

Arkkitehti Arno Ruusuvuoren suunnittelema Tapiolan kirkko valmistui puutarhakaupungin keskustaan vuonna 1965. Kirkossa oli kosteusteknisiä ongelmia ja ilmanvaihto kaipasi parantamista. Toteutimme suojellun kirkon peruskorjauksen Espoon seurakuntayhtymälle vuosina 2020–2021. Hankkeessa uusittiin talotekniikka ja rakenteita sekä kunnostettiin vuonna 1992 valmistuneen laajennusosan toimisto- ja yhteiskäyttötilat.

Peruskorjauksen tavoitteena oli varjella kirkon alkuperäisiä erityispiirteitä ja toteuttaa muutokset paljaalle silmälle huomaamattomasti. Tässä myös onnistuttiin: palkinnon esiraadin mukaan peruskorjauksessa hienointa on tunne siitä, että rakennukselle ei ole tehty mitään, ja patinaakin on jäljellä. Rakennus on kuitenkin nyt käyttäjilleen merkittävästi toimivampi ja terveellisempi. Esiraati toteaa Tapiolan kirkon peruskorjauksen osoittavan, että moderneja sisäilmaongelmaisia rakennuksia voi purkamisen sijaan myös korjata niin, että alkuperäinen arkkitehtuuri säilyy.

Kirkon vaativimpaan rakennussuojeluluokkaan kuuluvat sakraalitilat urkuineen, kalusteineen ja korvaamattomine pintamateriaaleineen edellyttivät korjaustöiden erityisen huolellista suunnittelua ja toteutusta. Allianssihankkeena toteutetun peruskorjauksen suunnitelmat luotiin yhdessä hankkeen suunnittelijoiden ja toteuttajien kesken.

Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn myöntämästä palkinnosta kilpailee tänä vuonna viisi esiraadin valitsemaa kohdetta. Palkinnon saajan valitsee Ylen kriisialueiden ulkomaantoimittajana tunnettu Antti Kuronen. Voittaja julkistetaan 7.10.2024.


Lue lisää Arkkitehtuurin Finlandia -sivuilta:

Uutinen Arkkitehtuurin Finlandia 2024 -palkintoehdokkaista
Tapiolan kirkon peruskorjauksen esittely

Kuvat: AFKS © Hannu Rytky



Kuvaus: Petteri Kari


Lue lisää Tapiolan kirkon peruskorjauksesta

Tapiolan kirkko, Espoo

Vaativimpaan rakennussuojeluluokkaan kuuluvan Tapiolan kirkon peruskorjauksen tavoitteena oli, että tehtyjä muutoksia ei havaitse paljaalla silmällä. Harvinaisten seinäharkkojen, lattiatiilten ja urkujen seassa rakentaminen edellytti huolellista suunnittelua ja tiedon häiriötöntä kulkua.

Uutiset & artikkelit

Lue lisää ajankohtaisia artikkeleita ja uutisia!

Katso lisää

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.