Erityisen suojellun Tapiolan kirkon korjaushanke varjeli alkuperäisiä erityispiirteitä

Kuinka korjataan kirkko, joka on suojeltu julkisivua, sisätiloja ja kalusteita myöten? Vaativimpaan rakennussuojeluluokkaan kuuluvan Tapiolan kirkon peruskorjauksen tavoitteena oli, että tehtyjä muutoksia ei havaitse paljaalla silmällä. Harvinaisten seinäharkkojen, lattiatiilten ja urkujen seassa rakentaminen edellytti huolellista suunnittelua ja tiedon häiriötöntä kulkua.

Kun arkkitehti Aarno Ruusuvuori sai vapaat kädet toteuttaa visioitaan, valmistui Espoon Tapiolaan vuonna 1965 valoilla ja varjoilla leikittelevä evankelis-luterilainen kirkko. Sittemmin Museoviraston suojelema kirkko oli rakennustekniikaltaan aikaansa edellä. Monen mielestä kirkko on jopa ruma karuudessaan, rakennuksella ei ole varsinaista julkisivua ja perinteinen kellotornikin puuttuu. Ruusuvuori antoi kirkolle nimen ’Pyhät puut’, sillä ympärillä olevat männyt heittävät erilaisia varjoja rakennuksen päälle. 

Toukokuussa 2020 kirkossa käynnistyi korjausrakennushanke, jonka tavoitteena oli uusia kirkon rakenteita ja talotekniikkaa, kuten lämmitys-, viemäri-, vesijohto- ja ilmanvaihtojärjestelmät, ja kunnostaa laajennusosan toimisto- ja yhteiskäyttötilat. Hanke valmistui marraskuussa 2021.

Kirkon sakraalitilat eli sakasti, kirkkosali ja kastekappeli kuuluvat vaativimpaan olemassa olevaan SR1-suojeluluokkaan. Se tarkoittaa, että rakennuksen julkisivu, sisäpinnat ja kalusteet kuuluvat suojelun piiriin, eikä niitä saa muuttaa millään tavalla.

Vanhalla puolella kaiken oli säilyttävä alkuperäisessä tilassaan kalusteita myöten. Esimerkiksi betonipilareita ihmiset ovat aikojen saatossa kosketelleet, mutta niihin jäänyttä rasvaa ja kädenjälkiä tai kattoon kertynyttä nokea ei saanut poistaa tai siivota. Lika ja kuluma ovat säilytettävää ajan patinaa.

Projektissa uusittiin kaikki talotekniikka sekä rakennettiin uudet wc- ja käyttäjätilat. Kellareissa uusittiin alapohjat ja sokkelirakenteet, mutta silti kyse oli lähinnä rakenteellisesta kasvojenkohotuksesta. Tavoitteena oli säilyttää kirkon ulkoasu sellaisena, että suurinta osaa korjaustöistä ei erota paljaalla silmällä. Tilat säilytettiin pääsääntöisesti entisellään ja saman näköisinä kuin aiemminkin. Uutta on, että rakennus on hyvinvoiva ja terveellinen sen käyttäjille.

Harvinaisille lattiatiilille ei ole varakappaleita

Moni kirkon pinnoista oli vaikeasti korjattavissa: materiaaleja ei saanut kaupasta tai kukaan ei enää valmistanut niitä. Siksi rakennus- ja korjaustyöt oli suunniteltava ja toteutettava erityisen huolellisesti alkuperäisiä pintoja varjellen. 

Esimerkiksi kirkon seinät näyttävät äkkiseltään tavanomaisilta, mutta seinien harmaat lekaharkot teetettiin aikanaan erikoismittaisina. Niiden pintaa oli myös hankala palauttaa alkuperäisen näköiseksi korjausten jälkeen.

Osa suojeltavista ja suojattavista rakenteista ja pinnoista oli merkitty piirustuksiin erikseen erittäin korvaamattomiksi. Uuden talotekniikan asentamisen takia kirkkosalista oli kuitenkin välttämätöntä irrottaa muutaman suojellun penkkirivin lisäksi myös korvaamattomia lattialaattoja. Laattoja ympäröivä saumauslaasti on kovempaa kuin pehmeät savilaatat. Koska pehmeämpi aine pettää laattoja irrotettaessa, saumoja sahattiin etukäteen rikki vahinkojen ehkäisemiseksi.

Seinäharkkojen ja lattialaattojen lisäksi kirkko on tulvillaan kiinnostavia erityispiirteitä. Esimerkiksi kaikki kirkon ovenkahvat ovat pyöreitä nuppeja. Lisäksi oviaukot ovat poikkeuksellisen matalia, eikä niihin sopivia ovia valmisteta enää. Siksi kaikki alkuperäiset ovet kunnostettiin.

Erityiset tilat vaativat tavallista suuremmat suojaustyöt

Sakraalitilat ovat kirkon arvokkaimmat tilat ja erityisen suojelun alla, joten kirkkosaliin pääsi korjaustöiden aikana vain avaimilla. Kohteen ainutlaatuisuuden vuoksi työmaalla tehtiin myös tavallista mittavampia suojaustöitä. Kirkkosalin alttarikalusteet ja vanhat penkit suojattiin huolellisesti muovein ja puisin kehikoin.

Huputettuna kirkkosalin nurkassa seisoivat urut, kaikista arvokkain yksittäinen suojeltava kohde. Lasku mahdollisista vahingoista olisi kohonnut satoihin tuhansiin euroihin. Urkuja ei ollut mahdollista siirtää, sillä järjestelmään kuuluu lukuisia herkkiä kupari-, tina- ja puupillejä ja puuviilupintoja. Urkuihin ei saanut teipata mitään, joten niiden ympärillä oli ylipaineistettu tila.

Espoon seurakuntayhtymän hankekehitysinsinööri ja projektipäällikkö Mika Heimala toteaa, että varsinaisia rakennusteknisiä töitä kirkossa oli vähän, joten suurin haaste olikin nimenomaan kohteen suojelun aste.

"Korjauksissa oli huomioitava kirkkolain vaatimusten lisäksi Museoviraston päätökset. Esimerkiksi purkutöitä tehtiin ensin vähän malliksi, ja vasta arkkitehtien ja Museoviraston tarkastettua ja hyväksyttyä mallin purkutyötä voitiin jatkaa. Työnteko hidastui, mutta siten varmistettiin sakraalitilojen säilyminen alkuperäisen kaltaisina", hän kertoo. 

Tarpeita oli kuunneltava tarkasti

Anna Ruusuvuoren suunnittelema, vuonna 1992 valmistunut kirkon laajennusosa kuului korjausrakennushankkeeseen, mutta ei ollut yhtä tiukasti suojeltu kuin kirkon vanha puoli. Laajennusosan puolella uusittiin muun muassa wc- ja keittiötilat sekä tiloja seurakuntalaisten kohtaamispaikaksi.

”Toimistotilat uusittiin vastaamaan nykypäivän monitilatarpeita. Korjauksissa toteutettiin keskikäytäväajattelua, ja tavoitteena oli luoda avoin tila palvelemaan mahdollisimman monia seurakuntalaisia ja muita kävijöitä sekä lisäämään yleistä käytettävyyttä esimerkiksi kerhotiloina”, Heimala sanoo.

Allianssihankkeena toteutetun peruskorjauksen suunnitteluvaiheeseen käytettiin huomattavasti aikaa ennen korjaustöiden aloittamista.

”Suojeltu kirkko on julkinen tila, jonka vieressä on uurnahautausmaa. Kokonaisuus on niin laaja ja monipuolinen, että projektin toteutuksessa oli kuunneltava herkällä korvalla kaikkia osapuolia ja toimittava niin, ettei kukaan häiriinny”, Heimala korostaa. 

”Suunnitelmat luotiin yhdessä hankkeen suunnittelijoiden ja toteuttajien kesken. Yhteistyö oli koko ajan suoraa ja avointa, täysin allianssisopimuksen hengen mukaista. Olemme kaikin puolin tyytyväisiä.”