Peabin oma ympäristötiedon järjestelmä ED
Peab ylläpitää omaa ympäristötiedon järjestelmäänsä ED:tä (Environmental Data). Sovellukseen kootaan kaikki ympäristöön, kuten sähköön ja polttoaineeseen, liittyvä data, jota hyödynnämme myös vastuullisuusraportoinnissa. Peabin vastuullisuusraportti julkaistaan joka vuosi, tutustu raporttiin tästä.
Järjestelmän avulla voimme seurata ja kehittää toimintaamme dataan perustuen. Voimme esimerkiksi seurata kierrätysastetta ja varmistaa, että kierrätettävän materiaalin osuus kasvaa. Järjestelmä myös helpottaa ja automatisoi itse datan keräämistä vähentämällä manuaalista työtä.
EU-taksonomia ohjaa investointeja ympäristön kannalta kestäviin hankkeisiin
EU-taksonomia on kestävän kehityksen rahoituksen luokitusjärjestelmä, jonka tavoitteena on luoda yhtenäiset arviointikriteerit eri toimialoille. Taksonomia auttaa yrityksiä ja sijoittajia tunnistamaan kestävän kehityksen mukaiset investoinnit sekä ohjaa rahaa ympäristön kannalta kestäviin hankkeisiin. Taksonomiassa määritellään kriteerit taloudelliselle toiminnalle, joka on linjassa EU:n ympäristötavoitteiden kanssa. Se esimerkiksi edellyttää rahoituslaitoksia selvittämään rahoittamiensa kohteiden taksonomiakelpoisuuden. Taksonomian tarkoituksena on edistää EU:n ympäristötavoitteiden saavuttamista auttamalla EU:ta lisäämään kestäviä investointeja ja auttamalla yrityksiä tulemaan ilmastoystävällisemmiksi. Kaikki Peabin tulevat oman tuotannon rakennushankkeet tulevat olemaan EU-taksonomian mukaisia. Lisäksi eri tilaajille on jo valmistunut EU-taksonomian mukaisia kohteita.
Taksonomia-asetus koostuu kuudesta ympäristötavoitteesta. Yrityksen toiminta on taksonomian mukaista, kun se edistää merkittävästi vähintään yhtä näistä kuudesta tavoitteesta, eikä aiheuta merkittävää haittaa muille viidelle tavoitteelle. Jokaiselle sektorille on tarkemmat sektorikohtaiset vaatimukset. Esimerkiksi uusille rakennushankkeille, peruskorjauksille sekä kiinteistönomistajille on erilaiset kriteerit.
Taksonomian kriteerit liittyvät sekä itse rakennukseen että meidän toimintaamme. Olemme tehneet kestävää kehitystä edistäviä päätöksiä eli EU-taksonomian kriteerit täyttäviä toimia jo ennen taksonomiaa. Esimerkiksi kaikki omaperusteiset asuntokohteemme ovat A-energialuokkaa, jolloin taksonomian mukaiset kriteerit energiatehokkuudesta täyttyvät. Lisäksi olemme jo monen vuoden ajan laskeneet hiilijalanjäljen kaikista omaperusteisista asuntokohteistamme. Taksonomiassa myös määritellään esimerkiksi työmaajätteiden lajittelun kriteerejä ja materiaalien hankintaa. Tähän olemme jo pitkään kiinnittäneet huomiota, ja konsernitasolla on jo linjattu taksonomian kriteerit täyttävät säännöt. Taksonomia myös edellyttää rakennusliikkeen tekemään laajan ilmastoriskiselvityksen siitä, miten ilmastonmuutos tulee tulevaisuudessa vaikuttamaan rakennuksen rakenteisiin ja sen sisäolosuhteiseen. EU-taksonomian kriteerit ovat hiukan erilaiset asuntokohteille kuin toimitilakohteille.