Laskentapäällikkö Riina Leponiemelle paluu Peabille helpotti työ- ja kotiasioiden yhteensovittamista, kun perheen esikoinen oli juuri menossa ekaluokalle. Myös luvatut etenemismahdollisuudet muuttuivat todeksi pian Peabille siirtymisen jälkeen. Nyt Riina on viihtynyt laskentapäällikkönä jo kahdeksan vuotta.
"Peabilta soitettiin 2014 ja kyseltiin halukkuuttani palata taloon. Soitto tuli hyvään aikaan. Vanhin lapseni oli aloittamassa koulutietään, ja halusin olla enemmän läsnä hänen elämänsä tärkeässä vaiheessa. Ajattelin, että lyhyen työmatkan ansiosta se onnistuisi paremmin Peabilla. Päätin ottaa tarjotun paikan vastaan", Riina Leponiemi kertoo.
Peabille hänet houkutteli takaisin paitsi mahdollisuus yhdistää paremmin työ- ja perhe-elämä myös uudistunut organisaatio sekä tarjotut etenemismahdollisuudet.
"Sillä välin, kun työskentelin toisen työnantajan palveluksessa, Peabin organisaatio oli uudistunut. Minua kiinnosti ottaa selvää, millaista 'uudella' Peabilla olisi tehdä töitä. Minulle tarjottiin myös etenemismahdollisuuksia. Varsin pian paluuni jälkeen sainkin uuden, vaativamman tehtävän, kun minut nimitettiin kustannuslaskijasta laskentapäälliköksi. Olen tehnyt koko työurani laskennan parissa. Se on minun juttuni."
”Matala hierarkia luo hyvää henkeä”
Riina Leponiemi työskentelee tällä hetkellä laskentapäällikkönä Peabin Helsingin-toimistolla, PKS-asuntorakentamisen yksikössä. Yksikössä rakennetaan omaa tuotantoa ja kilpailukohteita. Laskenta hinnoittelee asuinrakennuksia annettujen suunnitelmien ja asiakirjojen pohjalta. Kustannuslaskijan työ ei ole talouspuolen laskentaa – kustannuslaskenta edellyttää rakennusalan koulutusta. Leponiemi on rakennusinsinööri, jonka tehtäviin kuuluvat nykyisin myös esimiesasemaan liittyvät työt.
"Joskus jokin työtehtävä voi tökkiä, mutta niinhän varmasti on kaikissa ammateissa ja kaikilla työpaikoilla. Minulle hyvä viihtymisen mittari on se, että töihin on aina mukava tulla."
Leponiemi arvostaa Peabilla hyvää yhteishenkeä sekä luontevaa kanssakäymistä työkavereiden ja esimiesten kesken.
"Kun välit ovat mutkattomat, on helppo pyytää ja antaa apua. Meidän yksikössämme tuntuu siltä, että toimisto- ja työmaaväki ovat samaa porukkaa. Voimme antaa toisillemme avoimesti palautetta, mikä tekee työstä sujuvaa. Hierarkia on matala: asioista keskustellaan avoimesti ja suhteet esimiehiin ovat välittömät."
Hyvästä hengestä kertoo hänen mielestään myös se, että ihmiset haluavat viettää yhdessä aikaa myös työajan ulkopuolella.
"On yhteisiä illanviettoja, joihin esimiehetkin osallistuvat. Yksikkömme vakiovuoroilla kuka tahansa voi käydä pelaamassa sulkapalloa tai padelia. Minusta on hienoa, että työhyvinvointiin panostetaan tällä tavalla. Itsestähän se on kiinni, tahtooko yhteisiin rientoihin osallistua, mutta arvostan, että niitä on tarjolla."
Riina Leponiemi on nähnyt uransa aikana läheltä monia rakennusalan muutoksia, jotka pitää huomioida myös laskennassa.
”Kun viihtyy töissä, jaksaakin paremmin”
Riina Leponiemen toinen Peab-ura on kestänyt jo kahdeksan vuotta. Sen aikana rakennusalalla on tapahtunut paljon muutoksia.
Työmailla kiinnitetään nykyisin enemmän huomiota muun muassa työturvallisuuteen ja kosteudenhallintaan. Uudet sertifikaatit, standardit ja määräykset vaikuttavat melko paljon suunnitteluun sekä toteutukseen, ja ne pitää huomioida myös laskennassa.
"Yleisesti ottaen tahti on kiristynyt: kun laskemme urakoita, valmista pitää tulla vauhdilla. Nopeutuminen taitaa kyllä koskea koko alaa. Onneksi hyvä työilmapiiri tukee jaksamista. 3D-mallit, jotka auttavat hahmottamaan rakennuskohteita, helpottavat jo jonkin verran laskennan työtä. Mallien yleistyminen muokkaa varmasti lähitulevaisuudessakin yhä enemmän töitä niin meillä toimistolla kuin työmaillakin."