Monipuolinen työ houkutteli projektipäällikkö Juhan takaisin kahdesti

Projektipäällikkö Juha Paavilainen on kaksinkertainen paluumuuttaja – hän on tullut takaisin Peabille toiselta työnantajalta kahteen otteeseen. Molemmilla kerroilla takaisin ovat vetäneet monipuolinen työ, hyvät työkaverit ja etenemismahdollisuudet. ”Uutta on kiva kokeilla, mutta Peabille on ollut hyvä palata”.

Nykyään Helsingissä projektipäällikkönä työskentelevä Juha Paavilainen on tehnyt kaksi kertaa päätöksen palata Peabin leipiin: ensin työmaainsinööriksi Karjaalle vuonna 2007 ja toisen kerran työpäälliköksi korjausrakentamiseen 2010.

”Vaikka olenkin välillä lähtenyt Peabilta pois, välimme eivät ole koskaan katkenneet. Takaisin olen päässyt, kun olen soittanut ja kysynyt, löytyisikö töitä”, Paavilainen kertoo. 

Peabille hänet on houkutellut takaisin monipuoliset työtehtävät, ison talon etenemismahdollisuudet ja hyvä työyhteisö.

Ensimmäisen kerran Paavilainen lähti Peabilta, kun hänelle tarjoutui mahdollisuus toteuttaa nuoruuden unelmiaan. Hän oli nuorena miehenä työskennellyt timpurina pientalotyömaalla, ja mieleen oli jäänyt haave päästä rakentamaan koteja ihmisille. Kun hänelle tarjottiin työpäällikön paikkaa omakotitaloja avaimet käteen -periaatteella toimivasta yrityksestä, hän lähti innolla mukaan.

”Todellisuus ei kuitenkaan ollut niin ruusuista kuin kuvittelin. Itse työ oli antoisaa, mutta sitä oli liikaa ja paine kova. Niinpä siirryin konsulttifirmaan rakennuttaja-asiamieheksi. Kehitin oman työn ohella firmaa takaisin tuloskuntoon yhdessä yrityksen omistajan kanssa. Saneerausohjelma johti irtisanomisiin, ja lopulta katsoin parhaaksi irtisanoutua itsekin. Soitin Peabille, minut toivotettiin tervetulleeksi takaisin, ja aloitin työmaainsinöörinä Karjaalla vuonna 2007.”

Paluumuuttaja_Juha Paavilainen_kuva2.jpg”Teen tällä hetkellä juuri sitä, mitä haluan: pääsen viemään asioita eteenpäin Peabilla ja samalla kehitän koko alaa.”

”Olen hyödyntänyt kaikkea oppimaani Peabilla”

Paavilainen eteni Peabilla muutamassa vuodessa työmaainsinööristä työpäälliköksi. Kun eteen tulivat vaikeat ajat eikä työkohteita ollut tarjolla tarpeeksi, hän siirtyi jälleen muualle.

”Ystäväni houkutteli minut mukaansa kasvattamaan  pääkaupunkiseudulla toimivaa rakennus- ja remonttifirmaansa. Teimme hyvät suunnitelmat, ja yritys kasvoi ensimmäisen vuoden aikana tavoitellusti. Lopulta totesin kuitenkin taas, ettei paikka ollut minua varten.”

Paavilainen soitti jälleen Peabille ja palasi vuonna 2010 työpäälliköksi korjausrakentamisyksikköön.

”Kuluneet 15 kuukautta ystäväni yrityksessä olivat todella opettavaiset, ja olen pystynyt hyödyntämään kaikkea liiketoiminnan pyörittämisestä oppimaani Peabin hankkeissa.”

”Yhteisöllisyys mahdollistaa huippusuoritukset”

Paluumuuttaja_Juha Paavilainen_kuva3.jpgJuha Paavilainen korostaa yhteistyön voimaa. ”Mitä enemmän saamme työmaille yhteistoimintaa, sitä parempiin tuloksiin pääsemme. Yhdessä onnistumme.”

Juha Paavilainen on nähnyt Peabin jatkuvan kasvun. Hänen mielestään suuruudessa on kaksi puolta: kasvu tuo vakautta tekemiseen, mutta toisaalta hidastaa kehitystä – suuryrityksessä kun nopea innovointi on vaikeampaa.

Paavilainen peräänkuuluttaa rohkeutta: kehitys on mahdollista vain, jos uskalletaan toimia eri tavalla kuin ennen. Hänen mielestään virheiden pelko on kehityksen jarru.

”Mikään ei muutu, jos virheitä välttääksemme teemme kaiken prikulleen vanhan prosessin mukaan. On erittäin tärkeää kannustaa ja rohkaista työntekijöitä kokeilemaan työmaalla uudenlaisia menetelmiä.”

Paavilainen kiittelee sitä, kuinka Peabissa pidetään kaikin tavoin huolta ihmisten työhyvinvoinnista – esimerkiksi kannustetaan kertomaan, jos töitä on liikaa. Hän viihtyy hyvin työssään.

”Teen tällä hetkellä juuri sitä, mitä haluan: pääsen viemään asioita eteenpäin Peabilla ja samalla kehitän koko alaa. Yhteistoiminnalliset hankkeet ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat ensiarvoisen tärkeitä. Mitä enemmän saamme työmaille yhteistoimintaa, sitä parempiin tuloksiin pääsemme. Mottomme olkoon: me teemme ja onnistumme yhdessä.”

Kuka?

Juha Paavilainen, projektipäällikkö, Peab Helsinki

Mitä sinulle merkitsee?

Rohkeus: Uskalla kokeilla, uskalla epäonnistua.

Onnellisuus: Tavoiteltava olotila, johon ei pääse rahalla eikä varallisuutta kartuttamalla.

Yhteisöllisyys: Mahdollistaa huippusuoritukset.

Uratarinoita

Uratarinoita & kokemuksia Peabilla työskentelystä

Lue lisää täältä!

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.