Haalariharjoittelussa Peabin työmaalla

Anna Laaksonen, 21, opiskelee toista vuotta energia- ja ympäristötekniikkaa Aalto-yliopistossa. Annan viime kesä kului haalariharjoittelussa Espoon Keilaniemessä Peabin työmaalla. Monipuoliset työt opettivat paljon, ja erityisen iloinen Anna on siitä, että nyt hän ymmärtää, mitä kaikkea rakennustyömaalla tapahtuu. Kesän jälkeen opinnot ovat maistuneet entistäkin paremmilta.

”Kävelin elämäni ensimmäisen kerran työmaan portista sisään, kun aloitin toukokuussa 2020 kesätyöt Peabin toimistotalo- ja hotellityömaalla Espoon Keilaniemessä.

Opiskelen nyt toista vuotta energia- ja ympäristötekniikkaa Aalto-yliopistossa. Meille kerrottiin, että ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen kannattaisi suorittaa haalariharjoittelu työmaalla. Se tarjoaisi hyvät lähtökohdat tulevaan opiskeluun ja työelämään. Valitsin Peabin, koska olin huomannut työmaiden ohi kulkiessani, että yritys on mukana kiinnostavissa hankkeissa.

Alussa olin todella noviisi, en edes tunnistanut työkaluja, mutta kesän mittaan osaamiseni kehittyi ja minusta kehkeytyi innokas vasaran, poran ja sahan käyttäjä. Työt rakennustyömaalla olivat monipuolisia ja kiinnostavaa oli, että jokainen päivä oli erilainen ja joka päivä opin jotain uutta.”

”Nyt ymmärrän miten työt rakennuksella etenevät ja miten logistiikka toimii”

”Työharjoittelun tärkein oppi oli saada käsitys siitä, mitä kaikkea rakennustyömaalla tapahtuu. Nyt tiedän, miten työt etenevät ja miten logistiikka toimii. Ymmärrän myös sen, että työmaalla pitää kaiken sujua järjestelmällisesti, ja kaikkien työntekijöiden pitää olla ajan tasalla tilanteesta.

Neljän kuukauden mittainen haalariharjoitteluni Peabilla on hyvän mittainen, koska pääsin näkemään rakennushankkeen alkuvaiheesta asti. Toukokuussa työmaalla tehtiin vasta maanrakennushommia ja valettiin betonia, mutta elokuussa talo jo noussut muutamaan kerrokseen. Kesän jälkeen en ole käynyt samalla työmaalla, mutta olen ajanut usein sen ohi. On kiva nähdä, kun rakennus nousee aina vain korkeammaksi. Minua ilahduttaa ajatus siitä, että olen itse ollut osana projektia!”

”Työharjoittelun jälkeen opinnot ovat olleet entistä kiinnostavimpia”

”Opin työssä paljon myös itsestäni. Oli hienoa huomata, että pystyn selviytymään aivan uusista tilanteista. Esimerkiksi roskalavojen tilaaminen oli minulle aivan uusi juttu, mutta senkin opin hyvällä ohjeistuksella ja itse tekemällä. Itsetuntemukseni ja itseluottamukseni kasvoi.

Kesän jälkeen opinnot ovat tuntuneet entistä kiinnostavimmilta. Kun syyslukukauden alussa kävimme läpi louhintaa ja poraamista georakentamisen ja kaivannaistuotannon kurssilla, olin innoissani, koska olin itse nähnyt, mitä rakennustyömaalla käytännössä tapahtuu. Myös vesi- ja ympäristötekniikan sekä energia- ja ympäristökurssit ovat sivunneet kesällä näkemääni.

Olen entistä tyytyväisempi siihen, että valitsin alakseni energia- ja ympäristötekniikan.”

”Peabin haalariharjoittelussa pääsee rakentamisen huippuoppiin”

”Vuoden alussa alan etsiä työpaikkaa seuraavaksi kesäksi. Katson läpi Aalto-yliopiston Rakennusinsinöörikillan kannatusjäsenyritysten kesätyöpaikat ja Peabin tarjonnan. On hyvä tietää, että jos haluan jatkaa samaa työtä kuin viime kesänä, voin tiedustella mahdollisuutta päästä takaisin samalle työmaalle.

Suosittelen energia- ja ympäristötekniikan opintoja, koska ala on todella monipuolinen ja aiheet ajankohtaisia. Opinnoissa puhutaan paljon ympäristöstä, ilmastosta ja ilmastonmuutoksesta. Minulle ympäristöasiat ovat äärimmäisen tärkeitä ja olen iloinen, että ympäristönäkökulma on nykyään rakentamisessa hyvin vahvasti esillä.

Peabin haalariharjoittelua suosittelen kaikille, jotka haluavat oppia rakentamisesta perusasiat. Minä en tiennyt aiemmin rakentamisesta mitään, mutta kesätyö antoi minulle hyvän käsityksen siitä, mitä kaikkea rakennustyömaalla käytännössä tapahtuu. Työkokemus oli antoisa kaikella tapaa ja opin valtavasti uutta. Ilmapiiri oli hyvä ja sain tehdä töitä mukavien, ystävällisten ja innostavien työkavereiden kanssa.”

Uratarinoita

Uratarinoita & kokemuksia Peabilla työskentelystä

Lue lisää täältä!

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.