Pikipoikaperinteet velvoittavat

Peab Asfaltilla Helsingin Pitäjänmäessä työskentelevää isää ja poikaa yhdistää rakkaus kahteen lajiin: jääkiekkoon ja asfalttibisnekseen. Seppo ja Jan Blomqvist kertovat uravalinnoistaan sekä siitä, millaista on, kun ammatti periytyy suvussa.

Jan Blomqvist: "Isä on näyttänyt minulle suuntaa"

"Olen pikipoikien sukua. Vaarinikin teki työuransa asfalttibisneksessä. Minulle ala ei ollut itsestään selvä valinta. Nuorempana halusin jääkiekkoilijaksi. Rakkaus lajiin kulkee niin ikään suvussa. Vaari oli kova jääkiekkomies, samoin ovat isä ja molemmat setäni. Tavoittelin unelmaani tosissani parikymppiseksi asti. Pääsin A-junioreissa SM-tasolle. Kun tuli aika siirtyä aikuisten sarjaan, huomasin, että minulla ei ehkä sittenkään ole riittävästi paloa pelaamiseen. Olin jo aloittanut isäni Sepon kehotuksesta Lemminkäisen asfalttityömaalla lapion varressa ja tykkäsin työstä. Tuntui luontevalta jatkaa sitä, ja jääkiekko sai jäädä.

Muutaman vuoden kuluttua isä ehdotti, että hakisin ammattikorkeakouluun. Pääsin sisään ja valmistuin rakennusmestariksi. Olenkin aina naureskellut, etten juuri ole miettinyt, mikä minusta isona tulee – isä on näyttänyt elämäni suunnan.

Vähitellen etenin nykyiseen tehtävääni työmaapäälliköksi, josta pidän kovasti. Tuntuu palkitsevalta tehdä hyödyllistä työtä. Haluaisin jatkaa vielä jonkin aikaa näissä hommissa. Tulevaisuudessa olisi kiinnostavaa päästä paremmin sisään tarjouslaskennan maailmaan.

Viihdyn erinomaisesti Peabilla. Porukassamme on hyvä henki, juttu luistaa, ja jokainen saa olla oma itsensä. Työpaikkani on Peabin pääkonttorilla Helsingin Pitäjänmäessä. Controllerina työskentelevä isäni istuu käytävän toisella puolella. Juttelemme päivittäin ja käymme yhdessä lounaalla. Voin aina vaihtaa isän kanssa ajatuksia, jos jokin töihin liittyvä mietityttää tai painaa mieltä. Saan hänen näkemyksistään ajattelemisen aihetta, sillä isä tuntee alan läpikotaisin. Minä voin vuorostani avata hänelle vaikkapa sitä, mikä jossakin työssä maksaa tai miksi laskutuksessa kestää. Isä hallitsee numerot, mutta ne eivät aina kerro kaikkea.

Työ ja elämä ylipäätään tuntuu juuri nyt hyvältä. Vapaa-aikana puuhailen perheen kanssa. Poikani ovat 1,5- ja 3,5-vuotiaita. Vanhempi käy jo sählykerhossa. Aika näyttää, saako Blomqvistien jääkiekko- ja asfalttisuku heistä jatkajia."

Seppo Blomqvist: "Poikani on lunastanut paikkansa"

"Viihdyn hyvin controllerina, olen aina tykännyt pyöritellä numeroita. Seuraan tuotantoa sekä rahan tuloa ja menoa. Osallistun budjetointiin ja tilipäätösten tekemiseen sekä laadin raportteja yrityksen johdolle. Näen, mitä on saatu aikaan ja minne ollaan menossa. Osallistun myös tietojärjestelmien kehittämiseen taloushallinnon näkökulmasta. Se on kiinnostavaa.

Tutustuin asfalttihommiin vuonna 1984 Kuopiossa, kun pääsin kesätöihin pikipojaksi ja pistosiaksi eli lapiomieheksi. Siitä kesästä jäi mukavat muistot. Olin eksynyt Kuopioon tarkoitukseni luoda jääkiekkouraa. Kun tyttöystäväni alkoi odottaa ensimmäistä lastamme, isäni puuttui peliin. Hän ilmoitti, että jääkiekkoilu saisi jäädä. Minun olisi palattava Espooseen, mentävä opiskelemaan ja elätettävä perheeni. Menimme tyttöystäväni kanssa naimisiin. Nykyisin meillä on Janin lisäksi kaksi aikuista tytärtä.

Vietin vuoden yhdysvaltalaisessa yliopistossa ja suoritin kaupallisia opintoja Suomessa. Siirryin työmailta toimistotöihin vuonna 1986. Myöhemmin olen opiskellut työn ohessa systeemisuunnittelua sekä palvelujen kehittämistä ja markkinointia.

Tein paluun asfalttipuolelle vuonna 1996, kun aloitin business controllerin tehtävässä. Työn suola ovat samanhenkiset ihmiset. Olemme omanlaisemme yhteisö, joka puhaltaa yhteen hiileen. Siinä on samaa tiimihenkeä ja tekemisen meininkiä kuin jääkiekossa, jota pelasin aktiivisesti 28-vuotiaaksi asti: juniorina Jokereissa, myöhemmin kuopiolaisessa KalPassa, sitten Karhu-Kissoissa ja muutamissa muissa toisen divisioonan joukkueissa.

Koko päällystys- ja kiviainesporukkamme siirtyi YIT:ltä Peabille muutama vuosi sitten. Meidät otettiin täällä hyvin vastaan. Tuntuu, että Peabilla asfalttiurakointia ja osaamistamme arvostetaan. Täällä pyritään hyvään yhteishenkeen yli yksikkörajojen ja huolehditaan henkilöstöstä sekä hyvästä viestinnästä.

Aluksi tuntui vähän erikoiselta tehdä poikani Janin kanssa töitä samalla konttorilla, mutta totuin siihen pian. Olen tähdentänyt Janille, että työmaaseurantajärjestelmä kannattaa ottaa hyvin haltuun. Siitä on paljon hyötyä. Olen myös painottanut, että töitä ei saa jättää roikkumaan. Näyttää siltä, että opit ovat menneet perille. Poika on lunastanut paikkansa työnjohtotehtävissä.

Vaikka viime vuodet ovat olleet tuulisia, tienrakennuksessa ja teiden ylläpidossa riittää töitä. Nuorempana mietin puolileikilläni, että jos controllerille ei jostain syystä olisikaan enää tarvetta, ryhtyisin taas pistosiaksi. Se oli verratonta hommaa."