Tämän kaiken Peab on tehnyt kosteudenhallinnan eteen – ja matka jatkuu

Kosteusriskit voidaan minimoida, kun rakennetaan kunnolla ja kosteudenhallinta hoidetaan kokonaisvaltaisesti. Juuri näin toimitaan Peabilla, ja siitä kertoo Rakentamisen Laatu RALA ry:n yhtiölle myöntämä kosteudenhallintasertifikaatti – ensimmäinen laatuaan Suomessa.

  1. Kosteudenhallintakoulutus koko henkilöstölle

Vuosina 2019 ja 2020 Peabin koko Suomen henkilöstö koulutettiin kosteudenhallintaan. Myös kaikki uudet peabilaiset suorittavat saman koulutuksen osana perehtymistään. ”Kun rakentajien kosteudenhallinnan osaaminen kasvaa, koko rakentamisen laatu paranee. Haluamme olla näyttämässä suuntaa koko suomalaiselle rakentamiselle”, Peabin toimitusjohtaja Mika Katajisto sanoo.

  1. Koko rakennusalan haastaminen mukaan

Omaa kosteudenhallintakoulutusta luodessaan Peab haastoi myös muut alan suurimmat yritykset mukaan kehittämään kosteudenhallinnan koulutusta. Haaste sai erinomaisen vastaanoton. Rakennusalan yritykset ja Rakennusteollisuus yhdistivät voimansa, ja syntyi eKosteus-koulutus kaikille rakentamisen ammattilaisille.

  1. Kuivaketju10-malli

Peabilla on käytössään Rakentamisen Laatu RALA ry:n Kuivaketju10-toimintamalli kaikissa omissa asunto- ja toimitilahankkeissaan. KK10 tarkoittaa kosteusriskien torjuntaa kaikissa rakentamisen vaiheissa rakennusalan yhdessä luomien vaatimusten mukaisesti. Jokaiselle kohteelle tehdään jo suunnitteluvaiheessa oma riskilista sekä ohjeet, joita noudatetaan systemaattisesti.

  1. Kosteudenhallinnan teemaviikko

Peabilla vietetään vuosittain kosteudenhallinnan teemaviikkoa. Kunnon rakentajien jokaiseen päivään kaikilla työmailla kuuluu työvaiheiden, materiaalien ja rakenteiden käsittely niin, että kosteus ei aiheuta vaurioita.

  1. Ulkopuolinen kosteudenhallintakoordinaattori

Peabilla on kaikissa rakennushankkeissaan ulkopuolinen kosteudenhallintakoordinaattori ja rakennustöiden valvoja. Ulkopuolisen kosteudenhallintakoordinaattorin tehtäviin kuuluu muun muassa aikataulun realistisuuden arviointi sekä laatu- ja kosteudenhallinnan riskien minimointi. Peabilla on kosteudenhallinnan ja rakennustöiden valvonnassa kumppanuussopimus Suomen suurimman kuntotarkastus- ja sisäilmayhtiön Raksystemsin kanssa.

  1. Kosteudenhallintakierrokset työmailla

Vuodesta 2021 asti Peabin jokaisella työmaalla on toteutettu viikoittainen kosteudenhallintakierros, jolla varmistetaan, että rakentaminen sujuu kaikilta osin laadukkaasti ja ennalta määriteltyjen prosessien mukaisesti.

  1. Kosteudenhallintahavainnointi

Viikoittaisen kosteudenhallintakierroksen lisäksi työmailla tehdään pitkin viikkoa kosteudenhallintaan liittyviä havaintoja, jotka dokumentoidaan. Näin varmistutaan kosteudenhallinnan tasosta ja kehitetään sitä. Mahdolliset virheet korjataan heti.

  1. Betonin suhteellisen kosteuden mittaus

Peab solmi vuonna 2024 Cramon kanssa kumppanuuden valetun betonin suhteellisen kosteuden mittaamisesta ennen päällystämistä. Ulkopuolinen kumppani varmistaa, että betoni on riittävän kuivaa ja pintamateriaalin voi asentaa. Yhdessä myös laaditaan mittaussuunnitelma, tunnistetaan riskejä ja laaditaan toimenpiteet niille.

  1. Kosteudenhallinnan RALA-sertifikaatti

Rakentamisen Laatu RALA ry myönsi Peabille alkuvuodesta 2024 kosteudenhallintasertifikaatin, joka kertoo, että yritys ottaa kosteudenhallinnan systemaattisesti huomioon toiminnassaan ja rakennusprojektiensa kaikissa vaiheissa. Sertifiointi viestii rakentamisen laadusta – terveistä ja turvallisista rakennuksista, joiden elinkaarta kosteusongelmat eivät lyhennä. Siksi laadukkaan rakentamisen merkitys on yhteiskunnallisestikin suuri.

Ilmastonmuutos haastaa rakentamisen – Peab sai Suomen ensimmäisen kosteudenhallintasertifikaatin

Rakentamisen Laatu RALA ry on myöntänyt Peabille ensimmäisenä Suomessa kosteudenhallintasertifikaatin. Sertifiointi kertoo, että meillä kosteudenhallinta otetaan systemaattisesti huomioon rakentamisen joka vaiheessa. Laadukas kosteudenhallinta on viime vuosina noussut entistäkin tärkeämmäksi, kun ilmastonmuutos ja sään ääri-ilmiöt haastavat rake...

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.