Rakennusten kosteudenhallinta

Kosteudenhallinta on meillä Peabilla itsestäänselvyys. Se alkaa jo suunnittelupöydältä ja jatkuu rakennuksen koko elinkaaren ajan. Varaudumme rakentamisaikatauluissa materiaalien suojaukseen ja riittäviin kuivumisaikoihin. Ajantasaisten toimintamallien lisäksi kosteudenhallintaan vaikuttavat asenteet. Me puutumme virheisiin ja havaittuihin epäkohtiin nopeasti.

Torjumme kosteusriskit kaikissa rakentamisen vaiheissa rakennusalan yhdessä luomien vaatimusten mukaisesti. Toteutamme kosteudenhallintakierroksen viikoittain kaikilla työmaillamme. Vuodesta 2020 lähtien koko henkilöstömme on suorittanut rakennusalan yhteisen eKosteus-koulutuksen. Haluammehan aina rakentaa kunnolla.

Peabille valtakunnallinen yhteistyökumppani valvomaan rakentamisen laatua ja kosteudenhallintaa

Peab Oy on tehnyt valtakunnallinen kumppanuussopimus Suomen suurimman kuntotarkastus- ja sisäilmayhtiön Raksystemsin kanssa.

Terve koti syntyy kosteutta mittaamalla

Kunnolla hoidettu kosteudenhallinta suunnittelun ja rakentamisen aikana tekee kodista turvallisen ja mukavan asua. Peabilla on tarkat ohjeet suunnitelmien jokaiseen vaiheeseen, jotta kaikki rakennushankkeeseen osallistuvat tietävät vastuunsa kosteudenhallinnassa.

Peabilaiset suorittivat joukolla kosteudenhallinnan koulutuksen

Syyskuun 2020 loppuun mennessä lähes kaikki Peabin rakentajat olivat suorittaneet eKosteus-koulutuksen. Myös jatkossa koulutus vaaditaan kaikilta uusilta peabilaisilta.

Kosteudenhallintaviikko: Kunnon rakentaja huolehtii, että kosteus pysyy poissa rakenteista

Lokakuun 2020 alussa Peabilla vietetään järjestyksessä toista kosteudenhallintaviikkoa. Oikeastaan Peabilla on käynnissä jatkuva kosteudenhallintaviikko, sillä jokapäiväiseen työhön kaikilla työmailla kuuluu työvaiheiden, materiaalien ja rakenteiden käsittely niin, että kosteus ei aiheuta vaurioita.

Seitsemän kosteudenhallinnan myyttiä

Me Peabilla haluamme saada suomalaiset oppimaan lisää rakennusten kosteudenhallinnasta. Kokosimme seitsemän myyttiä, jotka alan erikoisosaaja murtaa yksi kerrallaan tiedon ja taidon avulla.

Rakentaminen

Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä.

Lue lisää

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.