Hyvällä yhteistyöllä rakentaminen eteni turvallisesti
Yhteistyö Peabin rakentajien ja koulun johdon kanssa sujui hyvässä hengessä. Heikki Korpela kiittelee, että ilman avointa kommunikaatiota ison hankkeen läpivieminen olisi ollut paljon työläämpää. Palapeli olikin melkoinen.
Aluksi päiväkotilaiset olivat toisaalla kunnan järjestämissä väistötiloissa. Upouuteen päiväkotiinsa he pääsivät lokakuussa 2020. Samaan aikaan koulun rakennustyömaa oli vieressä täydessä vauhdissa. Vanhassa koulusiivessä aiemmin olleet oppilaat siirtyivät Peabin rakentamiin väliaikaisiin parakkeihin. Muiden koululaisten opiskelu jatkui päärakennuksessa.
Korpelan mukaan työmaaliikenteeseen kiinnitettiin erityishuomiota. Uusi päiväkoti ja koulun laajennusosa sijaitsevat vierekkäisillä tonteilla Kisapolulla – ja työmaille pääsi vain tätä yhtä tietä pitkin.
”Rajasimme työmaa-alueet turvallisilla aidoilla ja suunnittelimme raskaiden ajoneuvojen liikkumiset sujuviksi. Oli ensiarvoisen tärkeää, ettei kukaan lapsista päässyt pujahtamaan aitojen väärälle puolelle. Kaikki työvaiheet runkoelementtien toimituksista betonimassan pumppaukseen saatiin vietyä läpi ilman vaaratilanteita.”
Avarat ja värikkäät tilat taipuvat moneen käyttöön
Veikkolan koulun laajennus valmistui syyslukukauden 2021 alussa. Kaksikerroksisessa siivessä on arkkitehtonisesti kiinnostavia yksityiskohtia, esimerkiksi näyttävä lippa, joka antaa välitunnilla oleville oppilaille suojaa sadepäivinä. Isot ikkunat tekevät sisätiloista valoisat.
Viihtyisien ja avarien luokkahuoneiden lisäksi laajennusosassa on inspiroivia ja värikkäitä kokoontumisalueita, kuten eri luokka-asteiden soluja. Koulun sydän on yhdyssiltaan rakennettu yhteinen tori, joka taipuu ketterästi monenlaisiin tarpeisiin. Siirrettävien esitysnäyttöjen ansiosta siellä voidaan pitää samaan aikaan eri ryhmien tunteja.
Peab teki muutostöitä myös koulun päärakennuksessa. Esimerkiksi kotitalousluokkia on nyt entisen yhden sijaan kaksi. Heikki Korpela on tyytyväinen lopputulokseen. Urakan laajuus oli yhteensä 4 061 bruttoneliötä, josta koulun lisäosa on noin 1 700 neliötä.
”Minusta oli hienoa, kuinka osaavat rakentajamme haastoivat hieman myös suunnittelua ja ehdottivat toiminnallisuuksiin ratkaisuja, jotka palvelisivat lapsia paremmin. On palkitsevaa nähdä, että tilojen käyttäjät viihtyvät ja ovat tyytyväisiä.”
Heikki Korpela on sittemmin siirtynyt pois Peabin palveluksesta.