Koulun vanhassa rakennuksessa parannettiin tilojen toimivuutta, muunneltavuutta ja esteettömyyttä. Ruokahuollon tilat ajanmukaistettiin ja rakennuksen kaikki pinnat uusittiin vanhaa kunnioittaen. Kohteessa toteutettiin raskaita rakenteellisia muutoksia, jotka mahdollistivat talotekniikan päivittämisen nykyaikaiseksi.
Koulun laajennusosista isompaan sijoittuu uusi liikuntasali, pienempään osaan muuntojoustavia opetustiloja sekä väestönsuoja.
Koulu on Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston "Opintiellä"-selvityksessä luokiteltu luokkaan 1+ eli Helsingin arvokkaimpien koulurakennusten joukkoon.
Erityistä kohteessa on julkisivurappaukset, jotka uusittiin erityisseurannassa alkuperäisen työtavan mukaisesti käsin lyömällä. Myös laajennusosien julkisivurappaukset tehtiin vanhan mallin mukaisesti. Lisäksi laajennusosien sokkelit tehtiin yhdennäköisiksi vanhojen sokkelien kanssa muottilautapintaisina paikallavalurakenteina, joissa on pystyuria.