Urakoimme kolmiulotteisen vaikutelman luovan kivityön Pieksämäellä. 3D-vaikutelma syntyi kolmen eri värisen kiven sommitelmasta. Lisäksi toteutimme urakassa koko asematunnelin läpimitalta kevyenliikenteenväylää betonikivistä, erotusraitaa betonilaatoista sekä torialueelle betonikiveystä.
Kolmiulotteinen kivetys on arkkitehtitoimisto Art Michael Oy:n suunnittelema. Peabin kiviurakoinnin työntekijät lisäsivät suunnitelmaan vielä enemmän kontrastia. 3D-kivetys on toteutettu kolmella eri värisellä Rombakivellä. Haastava ja aikaavievä työ vaati tarkkuutta, sillä suunnitelmaa oli luettava kivi kiveltä.
Työ oli osa Kreate Oy:n asematunneliurakkaa, jossa toimimme kivitöiden aliurakoitsijana. Lisäksi teimme Kreaten laiturinkorjausurakassa kivitöitä asemalaitureilla. Laituriurakkaan kuului graniittisia porraskiviä, betonikiviä ja graniittisia paasikiviä. Työ valmistui marraskuussa 2023.