Kaupungin tiivistyminen aiheuttaa vesien patoutumista tietyille aluille, mikä on lisännyt veden määrää kyseisessä purossa. Luontaisesti purossa virrannut veden määrä on ollut aiemmin pienempi, ja nyt suuremmat vesimäärät ovat aiheuttaneet eroosiota alavirran alueella. Esimerkiksi ylivirtaumat ovat aiheuttaneet yhden tien sortumisen alavirrassa.
Uudella virtauksensäätörakenteella eli patolaitteella on tarkoitus säädellä virtausta pienemmäksi alajuoksulla sekä padottaa vettä luonnonsuojelualueelle, jossa on enemmän kapasiteettia vedelle. Kun veden korkeus on tarpeeksi suuri, patolaite päästää vettä läpi. Rakennushanke sijaitsi luonnonsuojelualueen välittömässä läheisyydessä. Luonnonsuojelualueella ei saanut työskennellä eikä liikkua työn missään vaiheessa.
Myös vanha rumpu kunnostettiin. Painevaluputkisto asennettiin rummun sujutuksen yhteydessä ja se hitsattiin rummun vinssauksen yhteydessä. Peab-konserniin kuuluva Swerock yhdessä pumppausurakoitsijansa kanssa hoiti painevalutyön. Vanhan, halkaisijaltaan 1,2 metrin kokoisen teräsrummun sisään vinssattiin metrinen uusi teräsputki. Vanhan ja uuden putken väliin jäävä tyhjä tila valettiin betonilla, jotta rummusta tulisi kestävä. Valun tarkkailu oli erittäin haastavaa. Jotta koko 34 metrin pituisen putken ympärille saatiin betonivaippa, oli mitattava tarkkaan, että betonivaippa tuli varmasti täyteen.