Vesikatto uusittiin kokonaisuudessaan sekä ullakolle rakennettiin 2 kappaletta IV-konehuoneita. Kerrokset toisesta neljänteen saivat uuden ilmeen pintojen uusimisella sekä kalusteiden modernisoinnilla. Kaikkien kerroksien vanhat oven karmit kunnostettiin, mutta jätettiin kuitenkin muistuttamaan vanhaa tyyliä. Suurin muutos oli ensimmäisessä kerroksessa, sillä tilat muuttivat myös käyttötarkoitusta. Esimerkiksi keittiö sai uudet isommat tilat ensimmäisestä kerroksesta sekä aulasta saatiin reilusti lisää ruokailutilaa.
Kohteessa vaadittiin useissa paikoissa konservoinnin erityisosaamista pintakäsittelyissä. Muun muassa pääaulan kattomaalauksen kunnostettiin ja täydennettiin, juhlasalin seinämaalaukset kunnostettiin sekä kolmannen kerroksen historialliset fragmentit puhdistettiin, kunnostettiin ja laajennettiin.
Asunnot
Rakentaminen
Päällystys
Betoni
Kiviainekset
Torninosturit
Liiketoiminnot
Taloudelliset raportit
Ajankohtaista
Medialle
Ympäristövastuu
Sosiaalinen vastuu
Hyvä hallinnointitapa
Avoimet työpaikat
Opiskelijoille
Uratarinoita