Hanke toteutettiin tavoitehintaisena projektinjohtourakkana. Pääurakoitsija Peab johti myös talotekniikkaurakoita; automaatio-, lvis- ja kylmälaiteurakoita. Kohde valmistui syyskuussa 2023.
”Meille urakoitsijoiden valinnassa on tärkeää saada hankkeeseen osaavat toimijat, joilla on kokemusta tuotantolaitosten rakentamisesta. Tuotantotiloissa talotekniikka on kytketty tuotantoprosessiin, joten tekniikan on toimittava ja olosuhteiden oltava optimaaliset. Valmistuksen puhtausvaatimukset oli huomioitava projektin alusta saakka”, kertoo projektipäällikkö Tommi Talasmäki Epeciltä.
Rakentamisen laatutaso on Peabin hyvää perustuotantoa, sen sijaan tekniikka- ja suunnitteluratkaisut ovat kohteessa normaalia korkealaatuisempia. Katosta tuodaan työpisteisiin mm. tekniikka ja kärynpoistot. Vaativan elektroniikkatuotannon vuoksi rakennus toteutettiin vaativimmassa P1-puhtausluokassa.
Ukrainan sodan aiheuttamilla materiaalien ja elementtien saatavuusongelmilla ja hintojen nousulla oli vaikutuksensa hankkeen toteutukseen. Vastaava työnjohtaja Kimmo Pelander Peabilta kertoo: ”Rakentaminen eteni haasteista huolimatta suunnitellussa aikataulussa. Ennakoimalla ja systemaattisella suunnittelulla pystyimme selvittämään elementtien saatavuuden ja työaikajärjestelyjen muutoksilla varmistimme aikataulussa pysymisen.”