Jeren ensimmäisenä etappina lukion ja rakennusalan perustutkinnon yhdistävä kaksoistutkinto

”Työmaalla palautteen ja ohjeet saa heti”, kehuu Jere Ojaniemi. Hän suorittaa kaksoistutkintonsa työssäoppimisjaksoa Seinäjoen sairaalan M-talon työmaalla kirvesmies Markku Kalliokosken opissa.

Kun Jere Ojaniemi syyskuun lopulla asteli ensimmäistä kertaa Peabin Seinäjoen sairaalakompleksin M-talon työmaalle, vastassa oli kirvesmies Markku Kalliokoski.

”Koulussakin saa hyviä vinkkejä, mutta luokassa on paljon väkeä. Opettaja käy välillä katsomassa, mutta ei tietenkään ehdi koko ajan ohjata kaikkia. Tässä saan tehdä töitä Markun kanssa kahdestaan eli saan koko ajan palautetta. Onhan siinä iso ero”, Ojaniemi sanoo.

Ensimmäisiä töitä oli oven asentaminen. Sittemmin työt ovat jatkuneet lippojen ja katoksen sekä katon rungon rakentamisella. M-talo on psykiatrian toiminnot alleen kokoava yksikkö, joka nousee Seinäjoen Kyrkösjärven rantaan samalle alueelle Seinäjoen keskussairaalan ja Törnävän sairaalan kanssa.

Jere Ojaniemi ei ole enää aivan uransa alussa. Hänellä on aiemmilta työssäoppimisjaksoilta ja kesätöistä kokemusta muun muassa saneeraustyömaalta ja paritalotyömaalta. Sairaalatyömaa kuitenkin eroaa aiemmista kohteista.

”On hyvä kokea ison työmaan erot pientaloihin, missä tehdään vain suoria kulmia. Täällä oppii näkemään ja tekemään erilaisia muotoja: pyöreitä ja kaarevia päätyjä.”

Vaikka Markku Kalliokoski on kokenut kirvesmies, sai hänkin tänä syksynä kokea jotain ihan uutta: työssäoppijan ohjaamista. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Kalliokoski toimii ohjaajana. Se vaatii uutta ajattelua ja suhtautumista työhön.

”Itse pitää niin päivänselvänä monia asioita. Nyt ne pitää puhua ääneen ja perustella. Esimerkiksi mihin kohtaan levyä voi ruuvata, ettei ihan reunaan laita ruuvia.”

Kalliokoski pitää uutta tehtäväänsä tärkeänä ja mukavana. Hän korostaa työturvallisuudesta puhumista. Tuntuu hyvältä, kun näkee toisen oivaltavan uutta.

”Toki monessa asiassa jokaisella timpurilla on oma tapansa. Sanon aina, että ei ole välttämättä sitä yhtä ainoaa oikeaa mallia, kun jokaisella oma tyyli. Työturvallisuudesta ei kuitenkaan tingitä, vaan siihen liittyen tehdään kaikki juuri niin kuin on sovittu.”

Jere Ojaniemi kokee olevansa matkalla haaveammattiinsa. Ensimmäinen etappi on tämä lukion ja rakennusalan perustutkinnon yhdistävä kaksoistutkinto. Sen jälkeen tähtäimessä on rakennusinsinöörin opinnot ammattikorkeakoulussa.

”Kyllä se unelma-ammatti varmuudella tähän rakentamiseen liittyy. Asemakaavoitus, kaavoitus ja sillatkin kiinnostavat. Olen täällä Seinäjoella seurannut asemakaavoitusta ja siltahankkeita. Ne kiehtovat. Opittavaa riittää.”

Onnekseen Jere Ojaniemi pääsi Markku Kalliokosken oppiin. Markun ensimmäisellä neuvolla nimittäin pärjää missä tahansa uran ja opintojen vaiheessa:

”Ei saa hätäillä. Kuuntele, mitä tehdään ja sanotaan, ja keskity sitten työhön. Jos olet kiinnostunut siitä, mitä teet, se onnistuu.”

Lue lisää Peabin ja oppilaitosten yhteistyöstä: Arton opit rakennusalalle: kylvä, kasvata ja vaali!

Uratarinoita

Uratarinoita & kokemuksia Peabilla työskentelystä

Lue lisää täältä!

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.