Kiertotalouden Green Dealiin sitoutuva Peab panostaa erityisesti asfaltin kierrätykseen

Suomen Peab-yhtiöt sitoutuvat Kiertotalouden Green Dealiin osana laajempaa tavoitettaan edistää tehokasta ja vastuullista kiertotaloutta rakentamisessa ja teollisessa tuotannossa. Kaikki kierrätys ei ole yhtä arvokasta, vaan kiertotaloudessa ratkaisevaa on myös se, mihin ja miten materiaalit ohjataan uudelleen käytettäviksi. Siksi Peab panostaa erityisesti asfaltin kierrätykseen.

Kiertotalouden Green Deal -sitoumus ei koske Peabilla vain asfaltin valmistusta, vaan se toimii laajempana viitekehyksenä myös rakentamisen, rakennuttamisen ja kiviainesliiketoiminnan kehittämiselle. Eri liiketoiminta-alueilla lähtökohdat ja materiaalivirrat ovat erilaisia, mutta yhteinen tavoite on sama: materiaalien arvon säilyttäminen koko elinkaaren ajan ja elinkaaren pidentäminen.

Tämä edellyttää sekä osaamisen vahvistamista että uusien toimintamallien kehittämistä, jotta kiertotalous ei jäisi yksittäisiksi ratkaisuiksi, vaan juurtuu osaksi päätöksentekoa, suunnittelua ja hankintoja. Sitoumuksen myötä Peab pyrkii systemaattisesti kehittämään käytäntöjä, joilla materiaalien uudelleenkäyttö, korkea arvoinen kierrätys ja sivuvirtojen hyödyntäminen huomioidaan entistä aikaisemmassa vaiheessa hankkeita ja tuotantoa.

Kierrätysasfaltti kuuluu takaisin asfaltiksi

Asfaltti on tästä hyvä ja ajankohtainen esimerkki. Kierrätysasfaltti on teknisesti ja laadullisesti arvokas raaka-aine, joka voidaan hyödyntää tehokkaasti uuden asfaltin valmistuksessa. Osa puretusta asfaltista ohjautuu kuitenkin matalamman arvon käyttökohteisiin, kuten täyttömateriaaliksi maanrakentamisessa.  

Kierrätysasfaltin ensisijainen ja arvokkain käyttökohde on uuden asfaltin valmistus.  Kun materiaali ohjataan uusiokäyttöön, sillä voidaan aidosti vähentää neitseellisten raaka-aineiden tarvetta, pienentää energiankulutusta ja tukea koko alan siirtymää kohti resurssiviisaampaa tuotantoa. Käyttö täyttömateriaalina sen sijaan katkaisee materiaalin arvoketjun eikä vastaa kiertotalouden tavoitteita.

Keskeinen haaste ei liity teknologiaan tai laatuun, vaan nykyisiin tilaajaohjeisiin ja hankintakäytäntöihin. Kierrätysasfaltin käyttöä rajoitetaan monissa hankkeissa enemmän kuin olisi teknisesti tai ympäristöllisesti perusteltua. Varovaisuus ohjeissa, totutut toimintamallit ja osin vanhentuneet käsitykset kierrätysmateriaalien laadusta johtavat siihen, että arvokasta kierrätysraaka-ainetta ei hyödynnetä täydessä potentiaalissaan.

Kierrätysasfaltin käyttöä voidaan lisätä merkittävästi ilman, että laadusta tai toimivuudesta tingitään. Keskeistä on kierrätysasfaltin ohjaaminen käyttökohteisiin, joissa materiaalin ominaisuudet voidaan hyödyntää täysimääräisesti. Kiertotalouden Green Deal -sitoumuksensa myötä Peab lisää kierrätysasfaltin käyttöä uuden asfaltin valmistuksessa ja vähentää energiankulutusta tuotannossa.  

Green Deal -sitoumus näkyy kaikissa Peabin liiketoiminnoissa

Rakentamisen ja rakennuttamisen puolella Green Deal -sitoumus tarkoittaa kiertotalouskriteerien ja tavoitteiden integroimista hankkeiden suunnitteluun ja valmisteluun sekä sellaisten vakiintuneiden toimintamallien luomista, jotka tukevat rakennusosien ja materiaalien uudelleenkäyttöä yli yksittäisten projektien.

Kiviainestoiminnassa painopiste on puolestaan sivuvirtojen arvokkaammassa hyödyntämisessä omassa tuotannossa ja yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää uudenlaista osaamista, avoimempaa yhteistyötä arvoketjun eri osien sekä eri hankkeiden ja liiketoimintojen välillä sekä valmiutta tarkastella totuttuja käytäntöjä kriittisesti. Haluamme, että kiertotalous voi aidosti edetä ja materiaalien arvo säilyä mahdollisimman pitkään ja elinkaari jatkua korkeimmassa arvossa.

kiertotalouden-greendeal logo sininen

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.