Peab ja S-Pankki toteuttavat toimistorakennuksen peruskorjauksen ja laajennuksen Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennialle Helsingissä

Peab ja S-Pankki Kiinteistövarainhoito ovat sopineet osoitteessa Fabianinkatu 8 sijaitsevan vuonna 1972 valmistuneen toimistorakennuksen peruskorjauksesta ja laajennuksesta. Kohteen omistaa Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia ja kohdetta hallinnoi S-Pankki Kiinteistövarainhoito. Hankkeen urakkasumma on noin 24 miljoonaa euroa.

Hanke pitää sisällään 6600 bruttoneliön kokoisen, 6-kerroksisen toimistorakennuksen peruskorjauksen ja 3000 bruttoneliön laajennuksen rakentamisen. Peruskorjattavassa rakennuksessa on kaksi maanalaista ja koko tontin laajuista kellarikerrosta sekä kuusi maanpäällistä kerrosta. Laajennus toteutetaan sisäpihalle rakennettavaan siipirakennukseen sekä nykyistä rakennusta korottamalla.

Maantasokerrokseen tulee sijoittumaan ravintola- tai liiketilaa sekä toimistotilojen sisääntulo-, aula- ja kokoustiloja. Toimistotilat sijoittuvat 2.–7. kerroksiin. Kellarikerroksiin tulee uusi mm. IV-konehuone, auto- ja polkupyöräpysäköinti sekä väestönsuoja.

Molemmat rakennukset suunnitellaan muuntojoustaviksi vastaamaan korkeatasoiselle toimistotilalle asetettavia vaatimuksia. Tavoitteena on myös täyttää tiukat ympäristövaatimukset ja hakea rakennukselle LEED Platinum -sertifikaattia.

”Hanke on vaativa sekä sijainniltaan, että laatutasoltaan. Peabin yhteistyökyky ja referenssit vastaavista kohteista olivat keskeisiä toteuttajan valintaperusteita”, toteaa kiinteistökehitysjohtaja Jari Heinonen S-Pankki Kiinteistövarainhoidosta.

Uusien tilojen pääasialliset käyttäjät ovat DNB Bank ASA, Filial Finland, DNB Carnegie Investment Bank AB, Finland filial ja DNB Auto Finance Oy. Osana strategista yhdistymistä DNB Bank ASA siirtää kaikki Suomen toimintonsa tähän kiinteistöön.

”Kiittäen tilaajaa meitä kohtaan osoittamastaan luottamuksesta olemme innolla lähdössä toteuttamaan tätä vaativaa ydinkeskustan peruskorjaus- ja täydennyshanketta”, kertoo korjausrakentamisen yksikönjohtaja Vesa Ahlroos Peabilta.

Hanke käynnistyy loppuvuodesta 2025 ja se valmistuu syksyllä 2027.

Kuva: Sarc + Sigge

25-09-22 Fabianinkatu 8 - vaakakuva

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.