Toteutamme kokonaisurakkana Vaasan kaupungin Talotoimelle Isolahden koulun uuden laajennusosan. Urakkasumma on 7,6 miljoonaa euroa.
Uusi laajennusosa sijoittuu Isolahden koulun tontilta puretun rakennuksen paikalle, ja se liitetään nykyiseen kouluun puolilämpimällä yhdyskäytävällä. Uudisrakennuksen kokonaisala on noin 2 100 bm².
Laajennusosaan tulee tiloja vaativan erityisen tuen opetukselle, iltapäivätoiminnalle ja nuorisotoiminnalle sekä kaksi väestönsuojaa, joista toinen on kaksikerroksinen. Kokonaisurakkaan sisältyvät myös piha-alueen rakennus- ja muutostyöt.
Noin 330 oppilaan Isolahden koulu on toiminnassa normaalisti rakennustöiden ajan, minkä vuoksi urakassa on kiinnitettävä erityistä huomiota työmaaliikenteeseen ja työmaan turvallisuuteen. Myös hankkeen ripeä aikataulu asettaa omat vaatimuksensa.
"Onnistunut hanke vaatii sujuvaa ja avointa yhteistyötä tilaajan ja muiden yhteistyökumppanien kesken sekä rautaista osaamista työmaan hallinnassa. Esimerkiksi materiaalivalintoihin ja kuivumisaikoihin on kiinnitettävä vielä entistäkin enemmän huomiota", toteaa yksikönjohtaja Kalle Kulmala Peabilta.
Projekti on käynnistynyt lokakuun alussa 2025 ja valmistuu loppukesästä 2026.
Kuva: Luovaus Arkkitehdit Oy