Peab toteuttaa Ikaalisten kaupungille aiemmin rakentamaansa Valkean Ruusun kouluun uuden laajennusosan. Urakkasumma on 4,8 miljoonaa euroa.
Peab on aiemmin rakentanut kyseisen Valkean Ruusun koulun, jota nyt laajennetaan.
Uudisrakennus on pääosin kaksikerroksinen ja sen laajuus on yhteensä 1 600 m2. Rakennukseen tulee opetus- ja henkilökuntatiloja, toimistohuoneita sekä tarvittavat oheistilat. Koulu mitoitetaan yhteensä noin 150:lle yläkoulun oppilaalle.
Tulevaan uudisrakennukseen kuljetaan oman pääsisäänkäynnin ja sivusisäänkäyntien kautta, ja uudisrakennus yhdistyy olemassa olevaan koulurakennukseen molemmista kerroksistaan. Uudisrakennuksen runko tulee olemaan betonirakenteinen ja ulkoseinät olemassa olevan koulun ulkoseinien mukaisesti puurakenteisia.
Peab on rakentanut Ikaalisten kaupungille aiemmin koulun lisäksi myös paloaseman.
”On ilo päästä jatkamaan aiemmin rakentamaamme koulua Ikaalisissa. Yhteistyö tilaajan kanssa on aina sujunut erinomaisesti Ikaalisissa, ja uskon, että näin tulee olemaan myös tällä kertaa. Vaikka hanke ei ole kooltaan suuri, se on yksiköllemme merkittävä työ haastavassa markkinatilanteessa. Edessä on hieno projekti”, kertoo Peabin Tampereen yksikönjohtaja Kalle Kulmala.
Projekti käynnistyy syksyllä 2025 ja valmistuu syksyllä 2026.
Kuvat: Arkkitehtitoimisto Raudasoja Oy