Peab toteuttaa Tampereen Vuokra-asunnot Oy:lle kolme kerrostalon kokonaisuuden Tampereen Kissanmaan kaupunginosaan osoitteeseen Hippoksenkatu 34. Urakkasumma on 24 milj. euroa.
Urakka pitää sisällään kolmen 2-portaisen asuinkerrostalon rakentamisen. Rakennuksissa on 4-6 kerrosta, ja niihin tulee yhteensä 215 asuntoa. Kahdessa portaassa on kellarikerros. IV-konehuoneet tullaan sijoittamaan rakennusten ullakkokerroksiin.
”Olemme erittäin tyytyväisiä päästessämme toteuttamaan muuten hieman mollivoittoisille markkinoille isoa asuntokohdetta TVA:lle. Hanke on sekä kokonsa että kestonsa vuoksi yksiköllemme tärkeä. Valmistelut ovat lähteneet liikkeelle hyvällä yhdessä tekemisen meiningillä, ja tästä on hienoa lähteä kohti rakennusvaihetta”, kertoo Peabin Tampereen yksikönjohtaja Kalle Kulmala.
”Olemme tyytyväisiä Hipposkylän hankkeen etenemiseen ja alueen kehittymiseen. Hippoksenkatu 34:n hanke on TVA:n historian suurin rakennushanke 24 miljoonan euron urakkahinnallaan. Yhteistyö Peab Oy:n kanssa on lähtenyt liikkeelle hyvin ja uskomme, että yhteistyöllä saamme aikaan laadukkaita vuokra-asuntoja Tampereen kasvavaan tarpeeseen.”, toteaa Tampereen Vuokra-asunnot Oy:n toimitusjohtaja Marko Salonen
Rakentaminen alkaa tammikuussa 2024, ja kohteen luovutus toteutetaan vaiheittain. Koko kohde on valmis joulukuussa 2025.
Havainnekuva: Rejlers Rakentaminen Oy
Lisätietoja antaa:
Kalle Kulmala, yksikönjohtaja, Peab Oy, Tampere
puh.+358 40 713 2046, kalle.kulmala@peab.fi