Swerock sai kunniamaininnan Sustainable Development Awards -kilpailussa työturvallisuuden parantamisesta räjähdekoirien avulla

Vuosittain järjestettävässä kansainvälisessä kilpailussa UEPG (Union Européenne des Producteurs de Granulats) antoi Peabin kiviainesliiketoiminnalle, Swerockille, kunniamaininnan Työturvallisuuden paras käytäntö -kategoriassa.  Kunniamaininta tuli kiviainestyömaiden työturvallisuuden parantamisesta räjähteet tunnistavien koulutettujen koirien avulla.

Swerock on Suomen suurin avolouhija kaivosten ulkopuolella. Työmailla käytetään räjähteitä kallioperän rikkomiseen. Kaikista varotoimenpiteistä huolimatta räjäytyksen jälkeen kallioon saattaa jäädä räjähdysaineita. Swerock otti ensimmäisenä Suomessa käyttöön räjähteet tunnistavat koulutetut koirat tavoitteenaan parantaa turvallisuutta kiviainestyömaillaan.

Swerock ja International K9 Institute kouluttivat erikoisetsintäkoiria räjähteiden tunnistamiseen Swerockin kiviainestyömaalla Salossa. Nyt koirat työskentelevät kiviainestyömailla ja kaivoslouhoksissa ympäri Suomen.

”On todella hienoa, että meidän alallamme kilpaillaan vastuullisuudesta. Toivoisin, että olisi laajemminkin ihmisten tiedossa, miten paljon kiviainesalalla on kehitetty esimerkiksi biodiversiteetin ja ympäristön huomioimista ja työturvallisuutta. Muillakin olisi opittavaa näistä meidän parhaista käytännöistä”, kertoo ympäristöpäällikkö Maiju Räsänen Peabilta.

”Oli mahtavaa olla mukana edustamassa Swerockia tässä tapahtumassa. Hienossa seurassa kilpailtiin ja taso oli kova. Tämä antaa erinomaista suuntaa kehityksen jatkumolle sekä uusia visioita toteutettavaksi. Iso kiitos yhteistyöstä International K9 Institute sekä kaikille mukana olleille”, sanoo kehitysinsinööri Jussi Kiviniemi Swerockilta.

UEPG

Erikoiskoirat Swerock

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.