Uudenmaan ELY-keskus ja Peab Asfalt kokeilevat ekologisempaa ligniiniä asfaltissa korvaamaan bitumia

Peab Asfalt on jo muutaman vuoden ajan testannut asfaltin sideaineen, bitumin osittaista korvaamista kasvipohjaisella ligniinillä. Uusin testausalue yhdessä Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa on aiempia testejä vilkasliikenteisempi tie Vantaalla.

Ligniinikokeilussa tutkitaan mahdollisuutta korvata osa asfaltin valmistuksessa sideaineena käytettävästä bitumista ligniinillä, jonka raaka-aineena käytetään metsäteollisuuden sivuvirtoja.

Vantaan Riipiläntielle tehtiin 500 metrin pituinen koeosuus ligniinillä sekä kaksi referenssiosuutta, joista toinen puhtaalla asfalttimassalla ja toinen sisältäen asfalttirouhetta. Toteutettavan pilotin avulla testataan asfaltin toimivuutta ja kestävyyttä myös talviolosuhteissa. Tieosuutta tullaan seuraamaan usean vuoden ajan. Erityisen tärkeää on ligniinin toimivuus sideaineena sekä asfaltin kierrätettävyys.

”Ligniiniä on testattu laboratorio-olosuhteissa ja koekohteissa jo vuodesta 2020 lähtien”, kertoo johtaja Leo Kaariniemi Peab Asfaltilta.

Uudenmaan ELY-keskukselle tärkeintä on päällysteiden elinkaari ja raaka-aineiden kierrätettävyys.

”Olemme kiinnostuneita uusista ympäristöystävällisistä ratkaisuista, joilla on mahdollista vähentää fossiilisten raaka-aineiden käyttöä sekä pienentää päällystyksen hiilidioksidipäästöjä. Uskomme, että tulevaisuudessa hiilidioksidipäästöillä on nykyistä suurempi merkitys päällystämisessä, ja jo nyt tulee etsiä ratkaisuja päästöjen alentamiseksi”, toteaa ELY-keskuksen projektipäällikkö Niklas Nevalainen.

Reunaehtona on, ettei ligniinin käyttö lyhennä päällysteen kestoikää vaan mahdollisesti jopa pidentäisi sitä.

”Tällä hetkellä ligniiniä käytettäessä kustannukset ovat hieman suuremmat. Jos käyttöä haluttaisiin lisätä, tulisi kustannusten laskea. Tietenkin ensin on varmistettava sen soveltuminen päällysteen raaka-aineeksi, johon tämä kokeilu tähtää,” Nevalainen summaa.

Lisätietoja:

Leo Kaariniemi, johtaja, Research and Development, Peab Asfalt
leo.kaariniemi@peabasfalt.fi, p. +358 40 527 3243

Niklas Nevalainen, kunnossapidon projektipäällikkö, ELY-keskus
niklas.nevalainen@ely-keskus.fi, p. +358 295 021 234

Peab Asfalt

Olemme Suomen suurin asfaltoija. Asfalttivalikoimamme on maan laajin. Laajasta tuotevalikoimastamme löytyy ratkaisu kaikkeen päällystämiseen.

Lue lisää Peab Asfaltista!

Uutiset & artikkelit

Lue lisää ajankohtaisia artikkeleita ja uutisia!

Katso lisää

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.