Peab Asfalt panostaa vahvasti kestävään kehitykseen ja toimintansa hiilijalanjäljen pienentämiseen. Maailmalta on kartoitettu myös parasta teknologiaa. Nyt Peabin Lahden asfalttiasemalle on asennettu ensimmäisenä Euroopassa savukaasujen talteenottoon ja puhdistukseen tarkoitettu laite.
Lastattaessa asfalttia asemalla siiloista autoihin syntyy savukaasuja, joista saattaa aiheutua hajuhaittoja lähiympäristöön. Mahdollisten hajuhaittojen lähteenä on asfaltin valmistuksessa käytettävä bitumi sekä uusioasfaltti, jonka käytössä Peab on ollut edelläkävijä. Uusioasfalttia käytetään aina, kun se vaatimusten mukaan on mahdollista koska se sekä vähentää päästöjä että säästää merkittävästi luonnonvaroja. Viime vuonna yli 70 %:ssa valmistetuista massoista käytettiin kierrätysasfalttia.
Ratkaisua hajuhaittoihin on etsitty pitkään ja hartaasti kartoittamalla erilaisia menetelmiä ja teknologioita ympäri maailmaa. Asemalla on otettu aiemmin käyttöön muun muassa piippupäästöjen puhdistuslaitteisto ja bitumin hajua neutraloiva aine.
Maailmalta on nyt löytynyt imu- ja suodatinlaitteisto savukaasujen talteenottoon ja puhdistukseen, ja Peab otti sen käyttöön Lahden asfalttiasemallaan. Lahteen hankittu imu- ja suodatinlaitteisto on ensimmäinen koko Euroopassa. Laitteita valmistetaan Kaliforniassa vain tilauksesta, ja niitä on tehty yhteensä reilut sata. Ennen Lahtea laitteita on toimitettu Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Meksikoon ja Australiaan.
”Laite toimii juuri niin tehokkaasti kuin meille luvattiin. Se suodattaa 90 prosenttia asfaltin valmistuksessa syntyvistä partikkeleista, joihin haju tarttuu. Olemme saaneet naapurustolta kiitosta, että hajut ja sininen savu ovat hävinneet. Myös asfalttimassaa siiloista kuorma-autoilla noutavat kuljettajat ovat olleet tyytyväisiä raikkaampaan ilmaan”, kertoo tuotanto- ja raaka-ainepäällikkö Eero Sorri, Peab Asfaltilta.
Lisätiedot:
Tuotanto- ja raaka-ainepäällikkö Eero Sorri, Peab Asfalt, eero.sorri@peabasfalt.fi , p. +358 400 876 681