Peab ja S-Pankki Kiinteistövarainhoito ovat sopineet osoitteessa Fabianinkatu 8 sijaitsevan vuonna 1972 valmistuneen toimistorakennuksen peruskorjauksesta ja laajennuksesta. Kohteen omistaa Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia ja kohdetta hallinnoi S-Pankki Kiinteistövarainhoito. Hankkeen urakkasumma on noin 24 miljoonaa euroa.
Hanke pitää sisällään 6 600 bruttoneliön kokoisen, kuusikerroksisen toimistorakennuksen peruskorjauksen ja 3 000 bruttoneliön laajennuksen rakentamisen. Peruskorjattavassa rakennuksessa on kaksi maanalaista ja koko tontin laajuista kellarikerrosta sekä kuusi maanpäällistä kerrosta. Laajennus toteutetaan sisäpihalle rakennettavaan siipirakennukseen sekä nykyistä rakennusta korottamalla.
Maantasokerrokseen tulee sijoittumaan ravintola- tai liiketilaa sekä toimistotilojen sisääntulo-, aula- ja kokoustiloja. Toimistotilat sijoittuvat 2.–7. kerroksiin. Kellarikerroksiin tulee uusi mm. IV-konehuone, auto- ja polkupyöräpysäköinti sekä väestönsuoja.
Molemmat rakennukset suunnitellaan muuntojoustaviksi vastaamaan korkeatasoiselle toimistotilalle asetettavia vaatimuksia. Tavoitteena on myös täyttää tiukat ympäristövaatimukset ja hakea rakennukselle LEED Platinum -sertifikaattia.
”Hanke on vaativa sekä sijainniltaan että laatutasoltaan. Peabin yhteistyökyky ja referenssit vastaavista kohteista olivat keskeisiä toteuttajan valintaperusteita”, toteaa kiinteistökehitysjohtaja Jari Heinonen S-Pankki Kiinteistövarainhoidosta.
Uusien tilojen pääasialliset käyttäjät ovat DNB Bank ASA, Filial Finland, DNB Carnegie Investment Bank AB, Finland filial ja DNB Auto Finance Oy. Osana strategista yhdistymistä DNB Bank ASA siirtää kaikki Suomen toimintonsa tähän kiinteistöön.
”Kiittäen tilaajaa meitä kohtaan osoittamastaan luottamuksesta olemme innolla lähdössä toteuttamaan tätä vaativaa ydinkeskustan peruskorjaus- ja täydennyshanketta”, kertoo korjausrakentamisen yksikönjohtaja Vesa Ahlroos Peabilta.
Hanke käynnistyy loppuvuodesta 2025 ja se valmistuu syksyllä 2027.
Lisätietoja:
Vesa Ahlroos, yksikönjohtaja, Peab Oy, korjausrakentaminen
vesa.ahlroos@peab.fi, puh. +358 50 366 6669
Havainnekuva: Sarc + Sigge