Peab Asfaltin pilotissa osa bitumista on korvattu St1:n biopohjaisella ligniinillä

Pohjoismaiden suurimpaan rakennuskonserniin kuuluva Peab Asfalt panostaa vahvasti kestävien ja ympäristöystävällisten ratkaisujen käyttöönottoon. Yhtiö on pitkään ollut edelläkävijä kierrätysasfaltin käytössä sekä jatkuvasti kehittänyt energiatehokkuutta toiminnassaan Suomessa. Viimeisin ympäristöteko oli ECO-Asfalt™:in tuotannon käynnistäminen Suomessa tänä keväänä. Siirtyminen fossiilittomiin polttoaineisiin valmistusprosessissa on tärkein toimenpide asfaltin ilmastovaikutusten vähentämiseksi, koska juuri valmistus on paljon energiaa vievä vaihe.

Nyt käynnistyneessä pilotissa tutkitaan mahdollisuutta korvata osa asfaltin valmistuksessa sideaineena käytettävästä bitumista St1:n Kajaanin Cellunolix®- biojalostamolla sahanpurusta tuotetulla ligniinillä. Lisäksi Cellunolix®-biojalostamolla tuotetaan kehittynyttä etanolia liikennepolttonesteiden biokomponentiksi, biokaasua energiakäyttöön, luomulannoitetta maatalouteen ja biokemikaaleja. Raaka-aineena käytetään paikallisen sahateollisuuden tähteenä syntyvää sahanpurua, joten yhtään uutta puuta ei tarvitse ligniinin vuoksi kaataa. St1 panostaa vahvasti biojalostamon tuotteiden kehittämiseen hiilikierron pidentämiseksi ja arvon nostamiseksi. Bitumista voidaan alustavien arvioiden mukaan korvata ligniinillä jopa 50 %, mikä parantaa hiilijalanjälkeä bitumiin verrattuna.

Ligniiniä on testattu laboratorio-olosuhteissa jo 1,5 vuoden ajan. Pilottikohteiden avulla testataan asfaltin toimivuutta ja kestävyyttä myös talviolosuhteissa mm. St1:n Kangasniemen jakeluasemalla. Pilottivaiheesta saatujen tulosten perusteella voidaan tehdä päätöksiä jatkotoimenpiteistä.

”Olemme saaneet rohkaisevia tuloksia laboratoriovaiheesta. Pilottivaihe on yksi osa tutkimus- ja tuotekehitysprosessia ennen tuotteen lopullista hyväksyntää ja kaupallistamista. Pilotista saamme tärkeää lisätietoa niin tuotannosta kuin päällysteen ominaisuuksista ja kestävyydestä”, kertoo Peab Asfaltin tuotekehityspäällikkö Nina Orttenvuori.

”On ollut hienoa tehdä PEAB:n kanssa yhteistyötä ja nähdä miten yhdessä tehty tutkimustyö bitumin korvaamiseksi ligniinillä on edennyt tuotteistamistyössä tärkeään pilotointivaiheeseen. Tulemme pilotoinnin myötä saamaan myös tarkempaa tietoa ligniinin elinkaarivaikutuksista bitumia korvatessa. St1:lle on tärkeää päästä tekemään konkreettisia toimenpiteitä kestävän hiilikierron edistämiseksi ja korvata öljynjalostuksen tislauskäyrältä mahdollisimman monia eri tuotteita uusiutuvilla tuotteilla, jotta öljyn kokonaiskulutusta saataisiin todellisuudessa vähennettyä. Bitumin korvaaminen ligniinillä on konkreettinen esimerkki tästä”, kertoo St1:n biojalostuksen raaka-aine- ja tuoteportfoliopäällikkö Ilona Järveläinen.

Lisätiedot:

Tuotekehityspäällikkö Nina Orttenvuori, Peab Asfalt, nina.orttenvuori@peabasfalt.fi , p. +358 40 708 2727

Raaka-aine ja tuoteportfoliopäällikkö Ilona Järveläinen, St1, ilona.jarvelainen@st1.com, p. +358 40 8618386

Uutiset & artikkelit

Lue lisää ajankohtaisia artikkeleita ja uutisia!

Katso lisää

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.