Peab Asfaltilla jo viides pilotti bitumin korvaamisesta ekologisemmalla ligniinillä

Peab Asfalt on jo usean vuoden ajan testannut asfaltin sideaineen, bitumin osittaista korvaamista kasvipohjaisella ligniinillä. Uusin testausalue yhdessä Helsingin kaupungin kanssa on Peabilla jo viides.

Ligniinikokeilussa tutkitaan mahdollisuutta korvata osa asfaltin valmistuksessa sideaineena käytettävästä bitumista ligniinillä. Ligniinin raaka-aineena käytetään metsäteollisuuden sivuvirtoja. Tässä koekohteessa asfalttimassan valmistuksessa käytettiin myös asfalttirouhetta, joka on vanhasta asfaltista jalostettu raaka-aine. Asfalttirouheen uudelleenkäyttö asfaltin valmistuksessa vähentää hiilidioksidipäästöjä.    

Helsingin Kalannintielle ja Perhekunnantielle tehtiin yhteensä 900 metrin pituiset koekohteet, jossa tutkitaan ligniinin ja asfalttirouheen yhdistelmän soveltumista asfalttipäällysteeksi.  Toteutettavan pilotin avulla testataan asfaltin toimivuutta ja kestävyyttä myös talviolosuhteissa. Tieosuutta tullaan seuraamaan usean vuoden ajan. Erityisen tärkeää on ligniinin toimivuus sideaineena sekä asfaltin kierrätettävyys.

Aiempia testikohteita on muun muassa Jyväskylässä, Kotkassa ja Vantaalla. Näistä Vantaan kohde on kaikkein vilkasliikenteisin.  

”Ligniiniä on testattu laboratorio-olosuhteissa ja koekohteissa jo vuodesta 2020 lähtien. Tulokset ovat toistaiseksi olleet rohkaisevia, mutta ligniiniä sisältävän asfalttipäällysteen kierrätettävyydestä täytyy saada lisää tutkimustietoa”, kertoo johtaja Leo Kaariniemi Peab Asfaltilta.

Lisätiedot:

Leo Kaariniemi, Johtaja, Research and Development, Peab Asfalt

leo.kaariniemi@peabasfalt.fi, p. +358 40 527 3243

ligniinipilotti-2025-kuva-4.jpg

Ligniinipilotti käynnissä Perhekunnantiellä tiistaina 30.9.2025.

Uutiset & artikkelit

Lue lisää ajankohtaisia artikkeleita ja uutisia!

Katso lisää

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.