Visiomme on olla yksi Suomen parhaista rakentajista. Kunnianhimoisen tavoitteen saavuttaminen lähtee henkilökohtaisesta asennoitumisesta. Periaatteemme on tehdä asiat kerralla kuntoon. Aina. Niin, että voimme jälkikäteen ylpeinä todeta, että olemme tuon rakentaneet.
Suomalaisissa olosuhteissa kosteudenhallinta nousee suurimpaan rooliin, kun puhutaan terveistä taloista.Me otamme kosteusongelmien ehkäisyn erityisen vakavasti. Olemme ottaneet käyttöön Kuivaketju10-toimintamallin kaikilla omaperusteisilla työmaillamme vuoden 2019 alusta alkaen.
Kestävä ympäristö syntyy kehittämällä kokonaisvaltaisesti rakentamisen laatua ja erityisesti kosteudenhallintaa. Peab Oy:n uusin avaus on valtakunnallinen kumppanuussopimus Suomen suurimman kuntotarkastus- ja sisäilmayhtiön Raksystemsin kanssa.
Rakennusyhtiö Peabin tavoite on olla hiilineutraali rakentaja vuoteen 2035 mennessä. ”Otamme merkittävän askeleen kohti tätä tavoitetta, kun jatkossa kaikki uudet asuntomme täyttävät nykyisen A-energialuokan vaatimukset”, kertoo Peab Kiinteistökehitys Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Eskola.
Tutustu rakentamiimme uuden ajan toimitiloihin Helsingissä, Espoossa ja Jyväskylässä »
Evästeet
Sivusto sisältää evästeitä.
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.
Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.
Käytämme sivustollamme evästeitä.
Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.
Pysyvät evästeet:
Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi. Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.
Istuntoeväste:
Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.
Tilastoevästeet
Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.
Evästeistä kieltäytyminen
Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.