Peab vahvistaa asemiaan maanomistajien varhaisena kumppanina – Heidi Kanner vastaamaan hankekehityksestä

Uusi hankekehityspäällikkömme rakentaa Peabista entistä vahvemman kumppanin kunnille ja maanomistajille alueiden ja asumisen kehittämiseen.

Peabin uusi hankekehityspäällikkö, Heidi Kanner aloitti työnsä kesäkuussa 2020. Rekrytoinnilla Peab vahvistaa asemaansa kiinteistönomistajien, kuntien ja sijoittajien luotettavana kumppanina jo projektien varhaisessa vaiheessa.

”Tavoitteenamme on solmia yhteyksiä ja rakentaa jatkuvaa vuoropuhelua kaupunkien kanssa kaavoituksesta ja maankäytöstä", uusi hankekehityspäällikkö Heidi Kanner sanoo.

Erityisesti pääkaupunkiseudun täydennysrakentamisessa alueiden syvällinen tuntemus on tärkeää. Olennaisinta on löytää kaikkia osapuolia miellyttävä lopputulos. Se johtaa miellyttävään, turvalliseen ja kustannuksiltaan kilpailukykyiseen asumiseen kasvavilla alueilla.

”Kaupungistumisen megatrendin myötä asuntojen tarve kasvaa kasvukeskuksissa. Me Peabille vastaamme nyt siihen kysyntään. Olemme luotettava ja turvallinen kumppani maanomistajille ja kunnille, koska haluamme perehtyä alueiden vahvuuksiin ja ominaisuuksiin jo suunnitteluvaiheessa”, Kanner sanoo.

Hankekehityspäällikkö hoitaa Peabilla yhteyksiä kuntiin, maanomistajiin ja kiinteistönomistajiin sekä kartoittaa sopivia yhteistyökohteita ja kumppaneita.

Kanner työskenteli aiemmin rakennusyhtiö SRV:n hankekehityspäällikkönä. Hänen kokemuksensa erityisesti pääkaupunkiseudun rakennushankkeista ja täydennysrakentamisesta vahvistaa Peabin osaamista ja asemaa luotettavana kumppanina maanomistajille ja kunnille jo hankkeiden ensi vaiheissa.

”Tämä on yhteistyötä, jossa sovitamme eri näkemyksiä yhteen. Vaatii kokemusta ja diplomatiataitoja päästä kaikkien osapuolien mielestä hyvään lopputulokseen. Tehtäväni on tunnistaa varhaisessa vaiheessa ne alueet ja hankkeet, joihin haluamme lähteä mukaan”, Kanner sanoo.

Vahvan kokemuksensa ansiosta hän osaa linjata, mitä kasvukeskusten asuntorakentamisessa tapahtuu tulevaisuudessa. Se on Peabille olennaista, sillä hankekehityksen vahvistamisen myötä tarkoitus on kasvattaa asuntotuotantoa.

”Alueet kehittyvät vahvasti julkisen liikenteen reittien varrelle ja täydennysrakentaminen painottuu tulevaisuudessa raideliikenteen solmukohtiin. Kaupungit ovat siinä tällä hetkellä aktiivisia, sillä ne ovat myös MAL-sopimuksen myötä sitoutuneet rakentamaan lisää asuntoja. Raidehankkeet ohjaavat liikkumista ja rakentamista.”

MAL-sopimuksissa valtio sopii kaupunkiseutujen kanssa maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamisesta.

”Väljästi rakennetuissa lähiöissä taloyhtiöillä on hyödyntämätöntä tonttivaraa. Käyttämällä sitä vanhat taloyhtiöt hyötyvät ja voivat rahoittaa esimerkiksi linjasaneerauksia tai muita remontteja maan myynnistä saamallaan rahalla.”

Uusi hankekehityspäällikkö Heidi Kanner listaa tavoitteekseen olla pidetty ja luotettava yhteistyökumppani taloyhtiöille, muille maanomistajille ja kunnille.

”Pidän huolta siitä, että yhdessä tekeminen ja kaikkien osapuolten vaikuttamismahdollisuudet ovat hankkeissa päällimmäisinä. Me haluamme tehdä hyviä ja viihtyisiä alueita – parempaa tulevaisuutta!”

Kiinnostuitko Peabista hankekehityksen ja täydennysrakentamisen yhteistyökumppanina? Ota yhteyttä!

Kiinteistökehitys Peabilla – asunnot, toimitilat ja maanhankinta

Kiinteistökehityksessä palvelemme asiakkaitamme kolmella toimialueella: asunnot, toimitilat ja maanhankinta. Oli asiakkaana sitten asunnon ostaja, kiinteistösijoittaja tai maanomistaja, meillä kiinteistökehitys lähtee aina kiinteistön loppukäyttäjän ja asiakkaan tarpeesta. Panostamme siihen, että ymmärrämme suunnitteilla olevan rakennuksen käytt...

Moderneja kaupunkikoteja kasvukeskuksiin

Peab, yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusliikkeistä, rakentaa moderneja kaupunkikoteja suomalaisiin kasvukeskuksiin. Toimimme pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella, Vaasassa, Seinäjoella, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Oulussa.

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.