Peab-opettaja koulutti lähes 40 uutta työpaikkaohjaajaa: ”On hienoa edistää rakentamisen ammattiylpeyttä”

Rakennusalan ammattiopetuksessa osaaminen hankitaan työmailla. Työpaikat ja työpaikkaohjaajat ovat merkittävässä roolissa, sillä ilman näyttöjä opiskelija ei valmistu. Peab-opettaja Jari Tyni on kouluttanut Peabille lähes 40 uutta työpaikkaohjaajaa. ”Hyvä ohjaaja voi olla ratkaiseva kimmoke sille, että rakentamista opiskeleva nuori innostuu aidosti alasta”, hän sanoo.

Hyvät työtavat eivät ole salaisuuksia, vaan ne kannattaa jakaa. Ammatillisen koulutuksen uudistuksen myötä oppimisen painopiste on siirtynyt työmaille. Jopa 80 prosenttia ammattiosaamisesta hankitaan aidoissa työympäristöissä ja -tehtävissä sekä osoitetaan näyttökokeilla.

Peab kantaa oman vastuunsa rakennusalaa vaivaavasta työvoimapulasta ja alan vetovoiman kasvattamisesta. Jotta osaavia nuoria saadaan alalle, opiskelijoita ohjaamaan tarvitaan ammattitaitoisia ja kannustavia työpaikkaohjaajia.

Työpaikkaohjaja_Tyni_4_rajattu.jpg

Peab-opettaja Jari Tyni haluaa kertoa nuorille innostavalla tavalla rakentamisen merkityksestä. ”Rakentaminen on äärettömän tärkeää työtä, sillä rakennettu ympäristö on kaiken hyvinvointimme perusta.”

Peab-opettaja Jari Tyni on kouluttanut Peabille loppuvuoden 2021 ja kevään 2022 aikana lähes 40 uutta työpaikkaohjaajaa. Hän on tyytyväinen, että niin moni Peabin ammattirakentaja haki mukaan koulutukseen.

”Uusia työpaikkaohjaajia tarvitaan ympäri Suomea. Kokeneita talonrakentajia on jäämässä eläkkeelle, ja muun muassa siksi rakennusalalla on valtakunnallinen osaajapula. Nuoria pitää innostaa mukaan, jotta laadukas rakentaminen jatkuu varmasti tulevaisuudessakin.”

Ohjaajat luovat positiivista mielikuvaa Peabista ja alasta

Työpaikkaohjaajakoulutuksia järjestettiin Helsingissä, Jyväskylässä, Tampereella, Oulussa, Turussa, Kuopiossa, Seinäjoella ja Vaasassa. Koulutukseen osallistui peabilaisia niin asunto-, toimitila- kuin korjausrakentamisen yksiköistä. Jari Tyni suunnitteli päivän koulutukseen kattavan tietopaketin, joka antaa hyvät valmiudet opiskelijoiden ohjaamiseen.

Hän toimii vahvasti myös ohjaajien ja ohjattavien tukena harjoittelun aikana. Työpaikat ovat tärkeässä roolissa opintojen etenemisessä, sillä ilman näyttöjä opiskelijat eivät valmistu.

Työpaikkaohjaaja_Turku.JPG.jpg

Työpäällikkö Petri Mäkitalo (vas.), kirvesmiehet Teemu Elamo ja Abdullah Behzad sekä torninosturin kuljettaja Pasi Hämäläinen osallistuivat Turussa Jari Tynin (oik.) järjestämään koulutuspäivään.

Tyni painottaa, että kun Peabin ammattilaiset hoitavat ohjaajaosuuden hyvin ja vastuullisesti, nuorille välittyy positiivinen mielikuva alasta ja Peabista työnantajana. Hän uskoo, että nuoret vievät hyvää viestiä eteenpäin ikätovereilleen.

”On hienoa, että Peab tarjoaa omille työntekijöilleen mahdollisuuden kehittää itseään ohjaajina. Työpaikkaohjaajilla on iso rooli ammattitaidon ja -ylpeyden siirtämisessä. Hyvä ohjaaja voi olla ratkaiseva kimmoke sille, että rakentamista opiskeleva nuori innostuu aidosti alasta eikä jätä koulutusta kesken.”

Hän näkee, että rakennusalan veto- ja pitovoiman parantamiseen tarvitaan monenlaisia toimia, ja mestari-kisälliasenteen vahvistaminen on yksi tapa.

”Harjoittelut eivät koske vain nuoria, vaan me Peabilla haluamme innostaa myös vanhempia alanvaihtajia rakentamisen pariin. On hienoa olla mukana edistämässä rakentamisen ammattiylpeyttä.”

Rakentaminen on yhdessä kehittymistä ja oppimista

Helsinkiläinen kirvesmies Suvi Salonen aloitti työpaikkaohjaajana pääkaupunkiseudulla heti Jari Tynin pitämän koulutuksen jälkeen. Hänellä on vielä tuoreessa muistissaan, kuinka hän itse vastavalmistuneena talonrakentajana kaksi vuotta sitten sai Peabin konkareilta tarvitsemaansa tukea ja turvaa. 

”Nuorelle on aika jännittävä paikka tulla ensimmäistä kertaa työmaalle – on meteliä, paljon koneita ja ihmisiä, ja ympärillä tapahtuu koko ajan. Työturvallisuus on korkealla, mutta työmaan toimintaan mukaan sujahtaminen voi olla alkuun stressaavaa.”

Salonen työskenteli itse aluksi kokeneen timpurin työparina. Tämä rohkaisi, kuunteli ja otti hänet tasavertaiseksi työporukan jäseneksi. Salonen haluaa tehdä työpaikkaohjaajana samaa: perehdyttää turvallisuuteen, olla läsnä ja antaa rakentavaa palautetta.

Työpaikkaohjaaja_Salonen_Lowe_.jpg

Työnjohtajaksi opiskeleva Suvi Salonen opettaa talonrakentamista rakennusalan perustutkintoa suorittavalle Saidou Lowelle. ”On tärkeää, että nuori otetaan työmaalla kannustavasti vastaan”, Salonen sanoo.

Hyvältä työpaikkaohjaajalta vaaditaankin sosiaalista silmää, yhteistyökykyä ja kärsivällisyyttä. Ohjaajan tärkein tehtävä on valmistaa nuorta työelämään ja antaa tälle monipuolisesti tutkintoon liittyviä töitä.

”Jos opiskelija ei heti omaksu jotain hommaa, turha hoputtaminen tai moittiminen ei auta, vaan työn vaiheet pitää näyttää rauhassa uudelleen. On tärkeää välittää nuorelle viesti, ettei virheitä kannata pelätä – ne korjataan yhdessä ja niistä oppii.”

Salonen on ohjannut kahta rakennusalan opiskelijaa Peabin Vantaan Keimolanmäen kerrostalotyömaalla. He ovat muun muassa asentaneet putoamissuojia ikkunoihin, rakentaneet kulkusiltoja ja portaita sekä harjoitelleet nostotöitä. Myös siivoaminen kuuluu työtehtäviin, sillä siisti työmaa on tärkeä osa työturvallisuutta.

Salonen puhuu ohjattaviensa kanssa avoimesti ja suoraan. Kaiken palautteen – risujen ja ruusujen – perimmäisenä ideana kun on, että se opettaa ja kehittää ammattitaitoa.

”Välillä yhteisen ajan löytäminen on ollut haastavaa, sillä opiskelen parhaillaan työnjohtajaksi. Mutta ohjaajan työ on ollut mukavaa. Rakentaminen on yhdessä kehittymistä ja jatkuvaa oppimista. On palkitsevaa, kun nuori alkaa arvostaa osaamistaan – ja ennen kaikkea jää töihin alalle.”

Nuoret voivat luottaa rakentamisen jatkuvuuteen

Rakentamisen vankan ammattitaidon oppii vain tarttumalla vasaraan ja ryhtymällä hommiin. Tämän on nähnyt konkreettisesti tamperelainen kirvesmies Mauri Mäkelä, joka on työskennellyt rakennusalalla huimat 43 vuotta.

”Käytännön taidot ja hiljainen tieto siirtyvät konkarilta nuorelle työnteon ohessa – näyttämällä, neuvomalla ja antamalla vastuuta. Osaamista pitää siirtää nyt eteenpäin, sillä alalle tarvitaan kipeästi reipasta ja motivoitunutta uutta sukupolvea”, hän sanoo.

Työpaikkaohjaaja_Mäkelä_Sillman_2.jpg

Kokenut kirvesmies Mauri Mäkelä opastaa Tampereella kirvesmieheksi opiskelevaa Lauri Sillmania. ”Kun nuori näkee kättensä jäljet ja kokee arvostusta, hänellä on kaikki edellytykset jäädä alalle”, Mäkelä sanoo.

Mäkelä on ohjannut ja kouluttanut vuosikymmenten varrella lukuisia nuoria työmailla. Hän halusi käydä Peabin työpaikkaohjaajakoulutuksen, sillä siinä pureuduttiin myös ammattikoulutuksen uusiin säädöksiin ja tarpeisiin.

Hänellä on paitsi vahvaa ammattitaitoa myös perspektiiviä alan kehitykseen. Konkarin tärkein viesti nuorille on, että rakentaminen on kiinnostavaa ja monipuolista työtä, jonka jatkuvuuteen voi luottaa. Aina rakennetaan uutta ja korjataan vanhaa.

”Olen nähnyt kaiken, mitä alaan on mahtunut: nousut, laskut ja lamat. Olen ollut onnekas, etten ole ollut päivääkään työttömänä. Tähän on toki vaikuttanut oma asenteeni. Minulle ammattiylpeyttä on, että tulen töihin ajoissa ja teen työni luotettavasti, huolellisesti ja ahkerasti.”

Nyt Mäkelä jakaa kunnon rakentajan kokemustaan kirvesmieheksi opiskelevalle Lauri Sillmanille. Kaksikko rakentaa uusia kerrostaloja Tampereen Pappilaan.

Mäkelä muistelee, kuinka kyyti oli kylmää hänen oman uransa alkuvaiheessa. Ammatin saloja suojeltiin eikä niitä haluttu jakaa nuoremmille. Asenne oli, että ottakoon itse selvää ja opetelkoon.

”Maailma on onneksi muuttunut. Siirrän mielelläni osaamistani eteenpäin, se ei ole keltään pois. Jos haluamme rakentaa laadukkaita taloja jatkossakin, tietoa ei pidä pantata. Kerron rehellisesti työn hyvistä ja huonoista puolista. Minussa herää nuorten kanssa jopa vähän sellainen isähahmo. Huolehdin ja otan siipieni suojaan, ettei vaan satu mitään”, Mäkelä naurahtaa.

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.