Peab toteutti Espoonlahden tärkeimmän palvelukeskittymän Lippulaivan katuprojektin kesällä 2022. Projektissa uudistettiin puolentoista kilometrin matkalta kaikki kadun rakenteet ja toteutettiin kivi- ja vihertyöt.
Kaupunkikeskus Lippulaivan infra- ja piharakentamisen projektissa uudistimme Lippulaivan edustalla puolentoista kilometrin matkalta kaikki kadun rakenteet. Kyseessä oli merkittävä kokonaisuus, jossa teimme kaikki kivityöt, vihertyöt, valaistukset, liikennemerkit sekä liikennevalot. Toteutimme myös alueen päiväkodin pihan kokonaisuudessaan leikkivälineasennuksineen sekä alueella sijaitsevan taloyhtiön pihan. Toimimme projektissa Skanskan aliurakoitsijana.
Kauppakeskus Lippulaivan urakan vihertyöt aloitettiin kasvualustojen levityksellä; puille kantava kasvualusta, pensaille istutusmulta ja kansialueilla kevennettyä kattopuutarhamultaa, lisäksi käytettiin nurmi- ja niittymultaa sekä rakennekasvualustaa kuntalle. Lippulaivan ympäristöön istutimme yli 100 puuta, tuhansia pensaita, köynnöksiä ja perennoja. Lisäksi alueelle kylvettiin nurmikoita ja niittyjä sekä asennettiin kunttaa. Istutukset viimeisteltiin sepeli- ja kuorikatteilla sekä isoihin istutusaltaisiin asennettiin kastelujärjestelmät ja jyrkkä rinne tuettiin luiskakennostolla.
Projektissa laitoimme muun muassa siirtonurmikkoa, kiveyksiä, pensaita, puita ja perennoja. Kivitöissä teimme tuhansia neliöitä betonikivetystä, ajoratojen väliin rakennettiin kiveys luonnonkivistä ja lisäksi tehtiin noppakiveyksiä, betonikiveyksiä ja graniittilaatoituksia. Toteutimme leikkipaikan pohjatyöt ja asensimme satoja pyörätelineitä. Saneerasimme myös alueella sijaitsevan kerrostalon pihan.
Lippulaivan ympäristöön istutimme yli 100 puuta, tuhansia pensaita, köynnöksiä ja perennoja.
Peabilta kattavasti ympäristörakentamisen projektit
Peab toteuttaa monipuolisesti erilaisia infra- ja piharakentamisen projekteja. Olemme kokenut maanrakennuksen ja pohjarakentamisen tekijä, ja meiltä hoituu niin louhinta- ja murskaustyöt kuin paikallavalu- ja perustustyöt. Tie- ja katurakenteet toteutamme erilaisista pohjavahvistusratkaisuista aina pintarakenteisiin ja vihertöihin asti. Laajoissa urakkakokonaisuuksissa hyödynnämme koko konsernin osaamista ja kalustoa. Peab Asfaltin kiviurakoinnin yksikkö on johtavia kiviurakoitsijoita Suomessa monipuolisen palveluvalikoiman ansiosta. Tarjoamme myös monipuolisia viherrakentamispalveluja.