Peab toteuttaa Vaasan Merikampus Oy:lle allianssin kolmannen vaiheen

Peab toteuttaa Vaasan Merikampuksen allianssihankkeeseen Vaasan yliopiston Tervahovi-kiinteistön opetustilojen osittaisen saneerauksen ja ravintolatilojen laajennuksen. Kyseessä on syksyllä 2020 käynnistyneen hankkeen kolmas ja viimeinen vaihe. Urakkasumma on 10 milj. euroa.

Nyt peruskorjattava Tervahovi-rakennus on valmistunut vuonna 1994 ja se on toiminut opetustiloina sekä henkilökunnan toimistotiloina. Saneerauksen myötä rakennuksen käyttö keskitetään laajemmin palvelemaan opiskelijoiden tarpeita. Rakennukseen sijoitetaan kampuksen opetus- ja ryhmätilat sekä opiskelijoiden oleskelutiloja. Ylimmän kerroksen pohjoisosaan (A ja B osat) sekä D-osan kerroksiin 2 ja 3 jää henkilökunnan tilaa nykyisiin toimistohuoneisiin.

Lisäksi nykyisestä ravintola Mathildasta kehitetään koko kampuksen monipuolinen oleskelu- ja kohtaamispaikka ja siitä muodostuu kampuksen uusi sydänalue. Nykyään alimittaista ravintolasalia laajennetaan pihan suuntaan ja sisätilat yhdistetään Ankkurin (entinen Tritonia) aulaan. Näin henkilökunnan ja opiskelun tilat yhdistyvät yhdeksi toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Mathildan sisätilat yhdistetään myös henkilöstöravintola Alman tiloihin, jolloin kulku 1. kerroksen D-osaan helpottuu. Uuden ravintolakokonaisuuden kapasiteetti on n. 500 asiakaspaikkaa.

Aiemmassa vaiheessa Peab on muuttanut Luotsi-nimisen hallintotalon tiedekirjastoksi. Aiemmin tiedekirjastona toiminut entinen Tritonia-rakennus nimettiin uudelleen Ankkuriksi ja muutettiin henkilöstöä palvelevaksi tilaksi. Koko hankkeen ajan kampus on ollut käytössä. Allianssin toiminnassa ja toimenpiteiden suunnittelussa on lähtökohtaisesti pyritty mahdollisimman hyvin huomioimaan yliopiston opetustoiminta ja vuosikello kampuksella häiriöiden minimoimiseksi. Allianssi on laatinut erillisen suunnitelman yliopiston katkeamattoman toiminnan takaamiseksi, mm. väistötilojen kautta.

Hanke toteutetaan allianssimallilla, jossa Peab toimii projektin päätoteuttajaroolissa. Työt aloitetaan toukokuussa 2023 ja kohde luovutetaan huhtikuussa 2024.

”Olemme erittäin iloisia saadessamme olla mukana kehittämässä kampusta hankkeessa, joka on jo edennyt tähän viimeiseen vaiheeseen. Allianssi on urakkamuotona toiminut hyvin ja osoittanut vahvuutensa tässä epävakaassa maailmantilanteessa, jossa olemme eläneet jo jonkin aikaa”, kertoo Peabin Pohjanmaat-yksikön johtaja Hannu Rajamäki.


Lisätietoja:

Hannu Rajamäki, yksikönjohtaja, Peab Oy, Pohjanmaat
puh. +358 400 959 905, hannu.rajamaki@peab.fi

Uutiset & artikkelit

Lue lisää ajankohtaisia artikkeleita ja uutisia!

Katso lisää

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.