Peabin Epecin työmaa Seinäjoella sai perjantaina 31.3. vieraakseen joukon opinto-ohjaajia Pohjanmaan opinto-ohjaajat ry:stä. Työmaan vastaavana työnjohtajana toimiva Kimmo Pelander esitteli modernin, syksyllä valmistuvan teknologiatehtaan työmaan ja kertoi vieraille, millaista työ rakennusalalla oikeasti on.
Kimmo on työskennellyt Peabilla 24 vuotta ja kertoi, miten merkittävästi ala on vuosien aikana muuttunut. Muutokset niin työn raskaudessa, kuin esimerkiksi turvallisuudessa ovat menneet hyvään suuntaan. Jotain alan haasteista kertoo se, että esimerkiksi juuri Epecin työmaalla nuorin ammattityöntekijä on ”rapiat” vaille 40-vuotias. Kimmo alleviivaa, että nuoria tarvitaan alalle.
Me Peabilla haluamme olla vahvistamassa rakennusalan vetovoimaa. Alalla on merkittävä pula osaavista työntekijöistä, ja kannamme tilanteesta suurta huolta. Halusimme osaltamme tehdä asialle jotain, ja palkkasimme kolme vuotta sitten oman Peab-opettajan. Hänen päätehtävänään on vahvistaa rakennusalan oppilaitosten ja työelämän yhteyksiä.
Työstään innostunut Peab-opettajamme Jari Tyni kiertää Suomen ammattioppilaitoksia ja yläkouluja ja auttaa muun muassa järjestämään oppisopimuskoulutusta ja harjoittelupaikkoja Peabilla.
”Nuorten tapaaminen sekä rakentamisesta ja rakennusalasta kertominen on suuri ja tärkeä osa työtäni. Koen, että nuorten koululaisten houkuttelu alalle henkilökohtaisesti on merkityksellistä ja sillä on vaikutusta. Toivon sytyttäväni kouluvierailuillani kipinän nuoriin”, Jari Tyni kertoo.
Opinto-ohjaajat voivat auttaa kertomaan rakennusalan mahdollisuuksista nuorille
Oppilaitosten opinto-ohjaajilla on tärkeä rooli, kun nuoren oma tulevaisuus ja jatko-opinnot ovat mielessä vielä avoinna. Opoilla tulee olla positiivinen ymmärrys rakentamisesta toimialana: näin he pystyvät ohjaamaan nuoria raksa-alalle.
On tärkeää, että opot pääsevät näkemään käytännössä, mitä työmailla ja alan yrityksissä tapahtuu. Keskusteluja käydään nuorten tulevaisuudesta ja uramahdollisuuksista. Kun on tietoa, niin nuori voi lähteä ajattelemaan alaa omana vaihtoehtona.
”Yritysvierailut ovat opinto-ohjaajille merkittävä tilaisuus päästä näkemään mitä toimialalla tapahtuu. Nuorten käsitys rakennusalasta on aika vähäinen. Siksi on tärkeää, että voimme poistaa vääriä käsityksiä, tehdä alaa tunnetuksi sekä innostaa heitä rakennusalan pariin", kertoo Hans Kankkonen, Pohjanmaan opinto-ohjaajat ry:n puheenjohtaja.