Opettaja puhuu!

Hyppää Jarin mukaan tutustumaan rakentamiseen, rakentamisen opiskeluun, rakennusalan koulutuksen uusimpiin tuuliin sekä alan ihmisiin.

”Innostus rakentamiseen voi syttyä vaikka Ikean laatikoista"

Peab-opettaja Jari Tyni järjesti yli 170 nuorelle kokemuksen rakennusalasta, kun hän tapasi Porvoon Pääskytien koulun kahdeksasluokkalaisia. Oppilaat pääsivät kokemaan rakentamisen riemua kokoamalla kisahengessä Ikean laatikoita. ”Kaikki olivat innokkaasti mukana. Uskon, että juuri elämyksellisyydellä saamme nuoret kiinnostumaan rakennusalasta”,...

Hakeudu sinäkin rakennusalalle! ”Hyvät ja motivoituneet tekijät työllistyvät nopeasti”

Ammatillisen koulutuksen yhteishaku on käynnissä 7.4.2021 asti. Peab-opettaja Jari Tyni kertoo monta hyvää syytä, miksi kannattaa hakeutua rakennusalalle.

”Isän esimerkistä ymmärsin, millaisen jäljen rakentaja jättää maailmaan”

Peab-opettaja Jari Tyni aloitti työnsä kesällä. Hänellä on rautainen kokemus sekä rakennus- että kasvatusalalta. Se ei kuitenkaan pelkästään riitä. Jari, maailman ensimmäinen Peab-opettaja, on kävelevä esimerkki siitä, mitä vahva sitoutuminen ja palava innostus saavat aikaan. Blogissaan hän kertoo, miksi rakentaminen ja työmaat imaisivat hänet...

”Asiat sovitaan etukäteen yhdessä ja kukin pitää huolen, että oma homma natsaa kokonaisuuteen”

Kysymys: Missä kirjoittaja on käynyt, kun hän vierailunsa jälkeen kuvailee paikkaa näin? ”Töitä tehdään kännykällä. Joka paikassa on todella siistiä. Hyvä pössis, hyvä huumori. Tuntuu turvalliselta. ” Vastaus: Rakennustyömaalla Peab-opettaja Jari Tyni aloitti pestinsä tekemällä töitä neljällä pääkaupunkiseudun työmaalla kesällä 2020. Nyt hän ker...

Arton opit rakennusalalle: kylvä, kasvata ja vaali

Rakennustekniikan lehtori Arto Saariaho suosittelee katsomaan alan koulutusta ja työssäoppimista kasvatuksen näkökulmasta: ”Ajoissa kylvetty innostuksen siemen tuottaa hyvää satoa myöhemmin”

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.