Rakennustyömaan esimieskurssi oli menestys. Tuleva rakennusmestari Heikki Seppänen: ”Suosittelen jokaiselle opiskelijalle”
Järjestimme Metropolian rakennusalan opiskelijoille esimieskurssin, joka oli huikea menestys. Koulussa on keskitytty pääosin käytännön työn opetteluun. Esimiestaitoja painottavalle kurssille oli kova kysyntä.
Peabin Helsingin toimitiloissa käy jo aamutuimaan kova kuhina. Kymmenille tuolirivistöille on pakkautunut lähemmäs sata ammattikorkeakoulu Metropolian rakennusalan opiskelijaa.
Kurssi täyttyi opiskelijoista
Meneillään on Peabin Metropoliassa järjestämä Esimiehenä tai asiantuntijana rakennustyömaalla -kurssin viimeinen etappi: pienryhmissä työstettyjen ryhmätöiden esittely. Syksyllä järjestetty esimieskurssi oli viimeistä paikkaa myöten täynnä.
Power point -esityksessä vilahtelee monenlaisia ajatuksia esimiesten ja alaisten vuorovaikutussuhteista. Opiskelijat ovat pohtineet pienryhmissä, miten olla sopivasti vaativa esimies, millaisia seuraamuksia hallitsemattomalla kiireellä voi olla ja millaista on hyvä työkäyttäytyminen.
Painopiste sosiaalisissa taidoissa
Yksi kurssin vetäjistä on Peabin Etelä-Suomen aluejohtaja Marko Rinkinen, jonka mukaan kurssin pohja luotiin jo muutama vuosi sitten, kun kaikki Peabin esimiehet kävivät esimiesvalmennuksen.
”Yhteistyömme Metropolian kanssa on ollut tiivistä ja siten kuulimme, että koululla olisi tilausta esimiestaitoja käsittelevälle kurssille. Halusimme tuoda Peabia näkyväksi sekä kertoa opiskelijoille hyödyllisiä asioita vuorovaikutuksesta. Tällä vapaavalintaisella kurssilla keskityimme rakentamisen sijasta sosiaalisiin taitoihin: rakennustyömaan henkilökemioihin ja omiin mahdollisuuksiin edistää esimiehenä hyvää työilmapiiriä”, Rinkinen kertoo.
Peabin esimiehet kokemusasiantuntijoina
Opiskelijat innostuivat kurssilla miettimään rakennustyömaan arkea pintaa syvemmältä. He pohtivat omaa minäkuvaansa ja sitä, millaisena muut heidät näkevät. Kaikille kävi kurssilla selväksi, että hyvä esimies ymmärtää sekä itseään että muita.
Kurssille on ollut tilausta, mistä kertoo myös suuri osanottajamäärä. Toista vuotta rakennusmestariksi opiskeleva Heikki Seppänen on työskennellyt jo viime kesänä työmaalla mestarina. Ennen jatko-opintojaan Metropoliassa hän oli valmistunut kirvesmieheksi. Seppäsen mukaan parasta kurssilla oli keskusteleva ilmapiiri.
”Koulussa ei muilla kursseilla puhuta näistä tärkeistä vuorovaikutustaidoista mitään. Suosittelen kurssia jokaiselle opiskelijalle – ja mielellään jo ensimmäisenä vuonna. On hienoa, että kurssilla näkemyksiään ovat kertoneet käytännön työtä tekevät esimiehet”, Seppänen sanoo.
Esimieheksi voi edetä nopeasti
Rakennusalalla voi päästä etenemään esimiestehtäviin nopeastikin.
”Opiskelijat saattavat olla työnjohtoharjoittelussa jo toisena opiskeluvuotenaan, vaikka käytännön kokemus työelämästä voi olla vielä vähäistä”, Peabin henkilöstöasiantuntija Jenna Pasanen muistuttaa.
Jenna Pasasen mielestä oli hienoa, että tunnelma kurssilla oli lämmin ja ilmapiiri vapautui kurssin edetessä.
”Opiskelijat rohkaistuivat pikkuhiljaa ja kertoivat avoimesti omista kokemuksistaan työelämässä. Alussa huomasin, että he eivät ole välttämättä tottuneet keskustelemaan koulussa tällaisesta aiheesta”, Pasanen sanoo.
Suuren suosion saavuttanut kurssi järjestetään myös ensi syksynä.
”Odotamme kiinnostuneina kurssilaisten palautetta ja kehitämme kurssin sisältöä aina vain paremmaksi”, toteaa Peabin aluejohtaja Marko Rinkinen.
Mitä kurssista jäi päällimmäisenä mieleen?
Heikki Seppänen, rakennusmestariopiskelija:
”Valitsin tämän kurssin, koska Peab ei ollut minulle ennestään tuttu yritys. Myös vuorovaikutussuhteet aiheena kiinnosti. Muilla koulun kursseilla keskitytään vain tekniseen puoleen. Tämän kurssin ryhmätöissä jouduin miettimään asioita uudesta näkökulmasta. Parasta kurssissa olikin keskustelu ja kommunikaatio koko ryhmän kesken. Myös Peab yrityksenä jäi mieleeni.”
Laura Kernen, rakennusmestariopiskelija:
”Päällimmäisenä kurssista jäi mieleeni ajatus, että ei kannata olettaa mitään. Itse nimittäin oletan liian helposti, ja sen vuoksi minulle saattaa tulla ihmisten kanssa väärinkäsityksiä. Sen sijaan voisin muistaa varmistaa ja kysyä, jos esimerkiksi työtehtävän jaosta on jäänyt epävarma olo. Teimme ryhmäni kanssa työn stressinsietokyvystä. Siitä jäi mieleeni ajatus, että työasiat ja vapaa-aika on hyvä pitää erillään.”
Ari Suortti, rakennusinsinööriopiskelija:
”Kurssi oli mielenkiintoinen, koska pääsimme hiomaan sosiaalisia taitojamme. Muilla kouluni kursseilla keskitytään siihen, mitä ja miten tehdään. Onneksi tässä kurssissa painopiste oli siinä, kenen kanssa teen ja miten voisin parantaa itseäni työkaverina ja esimiehenä. Opin myös, että olen yhtä prosessia koko ihminen. Myös minussa itsessäni on paljon heikkouksia, mutta tämän kurssin myötä tuli sellainen olo, että voin kehittyä. Oli kiva huomata, että muillakin on ollut samanlaisia ajatuksia työmaalla ja muilla elämän osa-alueilla.”