Kunnolla rakentaminen on aitoja tekoja

Haluamme rakentaa kunnolla ja vastuullisesti koko yhteiskuntaa. Nämä neljä esimerkkiä näyttävät, mitä se käytännössä tarkoittaa.

1. Edelläkävijä kosteudenhallinnassa

Haastoimme koko rakennusalan kosteudenhallinnan hankkeeseen ja loimme yhdessä Rakennusteollisuus RT:n ja muiden yritysten kanssa eKosteus-koulutuksen. Teon taustalla oli teettämämme, keskustelua herättänyt tutkimus rakennusalan maineesta. Sen mukaan suomalaiset eivät luota rakentamisen laatuun ja rakentajiin: 92 prosenttia piti kosteus- ja sisäilmaongelmia suurena yhteiskunnallisena ongelmana.

”Tämä on ollut yksi työurani hienoimmista hankkeista. Suhtaudumme kosteudenhallintaan yhtä vakavasti kuin työturvallisuuteen. Jokainen Peabin työntekijä on käynyt eKosteus-koulutuksen. Kosteudenhallinta on meillä itsestäänselvyys. Toteutamme esimerkiksi kosteudenhallintakierroksen viikoittain kaikilla työmaillamme”, Peabin toimitusjohtaja Mika Katajisto sanoo.

2. Laatu lähtee jo suunnittelupöydältä

Käynnistimme insinööritoimisto Raksystemsin kanssa kaksi vuotta sitten ainutlaatuisen, valtakunnallisen yhteistyön kosteudenhallinnan ja rakentamisen laadun kehittämiseksi. Ulkopuolinen kosteudenhallintakoordinaattori kiinnitetään mukaan jokaiseen hankkeeseen jo ennen suunnittelijoita. Samalta kumppanilta tulee myös rakennustyön valvoja.

”Rakennamme aina ammattiylpeydellä ja kerralla kuntoon. Haluamme olla Suomen parhaita. Tärkeää on myös osaamisen jakaminen: kaikki, mitä opimme yhdessä kohteessa, hyödyttää jatkossa myös muita peabilaisia”, Peabin tuotannon valmentaja Aatu Koponen kertoo.

3. Uudet kerrostalokodit A-energialuokkaan

Uusien asuntojen ostajat ovat yhä kiinnostuneempia A-energialuokan kerrostalokodeista. Ykkössyyksi on noussut energiakriisi, mutta myös ilmastonmuutos huolettaa. Päätimme jo vuonna 2021, että kaikki suunnitteluun tulevat uudet, omat kerrostaloasuntomme täyttävät nykyisen A-energialuokan vaatimukset. Energiatehokkaissa kodeissa asumiskustannukset jäävät pienemmiksi.

”Vastuullinen rakentaminen perustuu vahvaan ammattitaitoomme, jota olemme hankkineet esimerkiksi tekemällä hiilijalanjälkilaskelmia kerrostaloasunnoista useamman vuoden ajan. Sillä, miten ja mitä rakennamme ja millaiset käytönaikaiset päästöt ovat, on aivan valtava merkitys”, Peabin asuntoliiketoiminnan ympäristöasioista vastaava kehityspäällikkö Riikka Hurme sanoo.

4. Rakennamme kunnolla koko yhteiskuntaa

Teemme yhtä maailman tärkeimmistä töistä: rakennamme koteja, kouluja, päiväkoteja, sairaaloita ja toimitiloja ihmisille. Ohjenuorana on ammattiylpeys omasta osaamisesta ja halu tehdä asiat kerralla kuntoon.

”Tämä on perustana peabilaisten vahvalle yhteenkuuluvuuden tunteelle, Peab-hengelle. Arvojemme mukaisesti otamme rakentamisen henkilökohtaisesti. Olemme ylpeitä työstämme ja osaamisestamme. Olemme aina lähellä asiakkaitamme”, Peabin aluejohtaja Marko Rinkinen kertoo.

Tutustu rakentamiimme projekteihin

Rakentaminen

Peab-konserni on Pohjoismaiden suurin rakennusyhtiö. Rakennamme yli 60 vuoden kokemuksella – paikallisesti ja omin resurssein.

Lue lisää

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.