Uusi Pohjanmaat-yksikkö on vahva paikallinen toimija

Peabin Vaasan ja Seinäjoen yksiköt yhdistyvät vuoden 2021 alussa. Uusi yksikkö kattaa myös Keski-Pohjanmaan.

Tammikuun ensimmäinen päivä 2021 aloittava rakentamisen Pohjanmaat-yksikkö kattaa Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueet. Toimintasäde on entisen Vaasan läänin kokoinen eteläisestä Kristiinankaupungista ja Isojoelta pohjoisen Kannukseen.

Reilun sadan työntekijän yksikön johtajana aloittaa aiemmin Seinäjoen yksikköä luotsannut vaasalainen Hannu Rajamäki. Entisen Vaasan yksikön johtaja Esko Korpi jää eläkkeelle saatettuaan yhdistymisprosessin loppuun.

”Uudistus tekee meistä vahvemman. Pystymme paremmin palvelemaan koko isoa kolmen Pohjanmaan aluetta sekä urakka- että asuntorakentamisen puolella, kun yhdistämme voimamme”, Hannu Rajamäki sanoo.

Asuntorakentamiset markkinajohtajaksi

Kokkolan, Vaasan ja Seinäjoen seudut ovat keskenään erilaisia, mikä Rajamäen ja Korven mielestä on hyvä. Rakentamista ja tekijöitä voidaan keskittää aina sinne, missä kulloinkin on kovin kysyntä.

Maakuntien kehitysennusteet ovat erilaisia. Seinäjoki kasvaa eniten, mutta muissa Etelä-Pohjanmaan kunnissa suunta on päinvastainen. Vaasan ja Kokkolan ennusteet povaavat hyvin maltillista kasvua, mutta niitä ympäröivissä kunnissa ennuste väestön vähenemisestä ei ole yhtä raju kuin Etelä-Pohjanmaalla.

Myös rakennusalan kilpailutilanne vaihtelee eri kaupunkien välillä. Muut isot valtakunnalliset yhtiöt eivät operoi kaikilla Pohjanmaan alueilla ja toisaalta esimerkiksi Seinäjoella taas on pienempiä paikallisia toimijoita.

”Asetelma luo meille hyvän pelikentän, jossa alueiden erot ovat pelkästään vahvuus. Seinäjoella keskustassa on kysyntää kerrostaloasunnoille, kun ikääntyvät luopuvat omakotitaloista. Toisaalta taas kunnat painottavat pitovoimaa eli suunnittelevat koulu- ja liikuntahallihankkeita saadakseen työikäiset pysymään”, Rajamäki sanoo.

Myös Vaasassa asuntorakentaminen on vahvaa, mutta myös kaupungin, teollisuuden ja kaupan hankkeet työllistävät.

”Asuntotuotannossa aiomme ottaa alueen markkinajohtajuuden. Seinäjoella olemme jo ykkösiä ja Vaasassa kakkosia. Yhdistymisen myötä meillä on tässä vain voitettavaa”, Rajamäki sanoo.

Kokkolaan Peab on juuri rakentanut koulun ja paloaseman. Julkisten hankkeiden lisäksi Kokkolan suunnalla syväsatama, teollisuus ja kaivossuunnitelmat tarjoavat mahdollisuuksia. Rajamäki pitää aluetta erittäin mielenkiintoisena.

Paikallinen rakentaja isossa konsernissa

Pohjanmaiden asuntorakentamisen trendi mukailee valtakunnallista linjaa. Perhekoot pienenevät ja yksinasuvien määrä kasvaa. Se näkyy uusien asuntojen neliömäärissä.

Myös ilmaston lämpeneminen vaikuttaa rakentamiseen. Kasvava sademäärä, tuulet ja myräkät asettavat uusia vaatimuksia rakennusten suunnittelulle. Koko Peabin henkilöstö on käynyt kosteudenhallintakoulutuksen ja kosteudenhallinnan seuranta on osa rakentajien jokapäiväistä työtä.

Urakkapuolella Peab on kehittänyt uusia konsepteja tilaajille. Kuntia on kiinnostanut hankemuodot, missä suunnittelu, rakentaminen ja investoinnin rahoitus hoidetaan pakettiratkaisuna.

”Isossa konsernissa pystymme kehittämään tämän tyyppistä tarjontaa, mutta olemaan samalla paikallisesti hereillä”, Korpi tiivistää.

Ihmisten ja alueen tunteminen on ehto onnistuneelle rakentamiselle

Seinäjoella ja Vaasassa toimivista yrityksistä ja julkisista organisaatioista moni muukin on yhdistänyt alueiden välisiä voimiaan lähivuosina. Hannu Rajamäki ja Esko Korpi kertovat ottaneensa mallia muista alueen yhdistymishankkeista työstäessään uuden yksikön suunnitelmia. Ajankohta omalle siirrolle on hyvä, kun pohjana voi käyttää muiden oppeja. Molemmat uskovat, että Vaasan ja Seinäjoen välinen vanha kilpailuasetelma ei vaikuta uuden yksikön tekemiseen – tai jos vaikuttaa, suunta on positiivinen.

”Meillä on rakentajina kokeneita ammattilaisia, joilla on takana pitkät työsuhteet. Kun koko alueen ammattitaito ja osaaminen yhdistyvät, voimme tarjota entistä laajempaa osaamista asiakkaillemme. Kunnat, yhtiöt ja muut yksityiset asiakkaat hyötyvät paremmasta laadusta ja kustannustehokkuudesta”, summaa Esko Korpi.

Korpi ja Rajamäki nostavat paikallistuntemuksen avaimeksi hyviin onnistumisiin. Peabin Pohjanmaat-yksikössä työskentelee paljon omia rakentajia. Sillä on iso merkitys jatkuvuuden kannalta.

”Se on myös vahvuutemme kilpailijoihin verrattuna. Tosi ammattitaitoinen porukka, jossa on sopivassa suhteessa kokeneita tekijöitä ja nuorempaa kaartia. Koska rakentajamme asuvat tällä alueella, jätämme myös euroja tänne”, Rajamäki sanoo.

Korpi painottaa hyviä ja pitkäaikaisia asiakassuhteita tilaajiin. Vaasan ja Kokkolan kaupunkien kanssa on toteutettu lukuisia hankkeita ja ihmiset kummassakin päässä tuntevat toisensa. Tekijät tietävät kenelle rakennetaan.

”Meihin luotetaan tällä alueella. Meidät tunnetaan ja me tunnemme ihmiset. Rakennamme kunnolla ja kannamme vastuumme”, Esko Korpi tiivistää.

Alueen ja ihmisten tuntemuksen lisäksi Peabin Pohjanmaat-yksikössä on sekä suomen- että ruotsinkielistä henkilöstöä.

”Alueen asiakkaat ja asukkaat tuskin huomaavat muuta kuin nimenmuutoksen. Palvelu pelaa kuten ennenkin ja tutut ihmiset palvelevat asuntomyynnissä ja toimistoissa”, Rajamäki sanoo.

Pohjanmaat-yksiköllä on toimistot Vaasassa ja Seinäjoella. Yksikönjohtaja Hannu Rajamäki kulkee sujuvasti asuinpaikkansa Vaasan, mökkikuntansa Närpiön sekä Seinäjoen ja Vaasan työpisteiden väliä.

”Täällä on hyvä toimia. Tämä on yrittäjälähtöistä ja toimeliasta aluetta. Me haluamme olla mukana rakentamassa kaikista kolmesta Pohjanmaasta vielä parempaa paikkaa”, Rajamäki lupaa.

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.